Nyt Kun

Olemme puuhastelleet täällä ihan kivoja asioita viime viikkoina. Syksyn ja Halloweenin tunnelmointi alkaa täällä tiivistyä. Yhä useampi naapuruston talo on kääritty seitteihin, etupihoilta nousee luisia käsivarsia ja luudat ovat lentovalmiina. Mukana myös Griffith Parkin ja San Juan Capistranon maisemia.

Viime kirjoituksessa mietiskelin ajoittaisia synkkiä tunnelmia syksyn alkuun liittyen. On meillä täällä kaikesta ollut kivaakin ja kaikenlaisia hienoja hetkiä ovat saaneet kaikki perheestä kokea.

Miksi on niin vaikea vain olla tyytyväinen siihen mitä on ja sellaisena kuin se nyt tällä hetkellä on?

Kuinka sujui koulun alku tänä syksynä?

Kesälomareissu jatkui Sequoian luonnonpuistossa.

Kesäloman päätösreissu San Franciscoon. Kokeilimme myös ensimmäisen kerran asunnonvaihtoa.

Teimme mukavan päiväretken San Diegon pohjoispuolella sijaitsevaan La Jollaan. Lue miten retki sujui ja minkä vuoksi retkelle päädyttiin.

Tasan vuosi on kulunut muutosta Kaliforniaan.

Kaliforniaan muuton vuosipäivä lähestyy. Vuosi on ollut ihan erilainen kuin lähtiessä kuvitteli. Yksi asioista, mitä en kuvitellut, oli aikaisemman kotiinlähdön pohtiminen. Nyt on sekin tehty.

Aika nopeasti muuton jälkeen kirjoittelin blogille ruoka-aiheisen jutun. Siinä lupailin palailla aiheeseen uudestaan, kunhan olisimme vähän kotiutuneet. Alle kuukauden päästä olemme asuneet täällä vuoden. Ehkä on siis jo aika palata ruokapöytään.

Aina ei tarvitse matkailla vaikeasti, kalliisti, kauaksi tai riskejä ottaen itse. Kirjojen tarjoamat seikkailut, tunnemaailmat ja elämykset mahdollistavat aikamatkat, uudet maailmat ja hetket jonkun toisen saappaissa, tai korkokengissä. Tässä postauksessa jaan yhden tekemäni lukumatkan.

Kaksi viikkoa sitten ajelimme kahdeksi yöksi Las Vegasiin. Tunnelmia tien päältä ja itse kaupungista. Paluumatkalla katsastimme myös Calicon aavekaupungin.

Kaivattuja seikkailuja ja retkiä on onneksi alkanut ilmaantua taas meidänkin elämään. Jopa aiemmin kotona varsin hyvin viihtyvät koululaiset ovat osoittaneet varovaista innostusta retkeilystä. Olemme vierailleet vaelluspoluilla, erilaisissa puistoissa (ei tosin vieläkään leikkipuistoissa) ja rannoilla.

Kuluneella viikolla koronauutiskuplan puhkaisivat kaksi isoa tapahtumaa. George Floydin kuolema ja pitkästä aikaa tehty miehitetty avaruuslento. Floydin kuolemasta liikkeelle lähteneet tapahtumat ovat mietityttäneet minua kovasti viikonlopun aikana.

Jos joskus käyttäisin ilmaisua tunteiden vuoristorata, se hetki saattaisi olla nyt. Tänä keväänä läsnä ovat olleet huoli, pelko, onnellisuus, pettymys, suru, ikävä, uuden kokemisen huuma, turhautuminen, luomisen ilo, syyllisyys, häpeä, toiveikkuus, ahdistuneisuus, epävarmuus, harmi, ylpeys (lapsista), rauhallisuus ja rauhattomuus. Tunnelmat ja olotilat ovat vaihdelleet viikottain, joskus päivittäin ja jopa tunneittain.

Uusin Irvine Standardin numero sai meidät irvailijat tunnustamaan, että tällä kertaa lehdessä oli todella mielenkiintoista luettavaa. Lehti kertoi Irvinen syntyhistoriasta ja eri vaiheista. Kerron niistä lyhyesti nyt tässä tekstissä ja samalla pohdiskelen, millainen kokemus Irvine on asuinpaikkana meille ollut nyt melkein kymmenen kuukauden ajan.

Hiljalleen ympäröivän maailman tutkimiseen on avautunut jälleen parempia mahdollisuuksia, kun olemme uskaltautuneet hieman höllentämään karanteenia virkistysulkoilun suhteen.

Tulimme Kaliforniaan aivan elokuun alussa. Ympäröivät kukkulat olivat lähinnä ruskeita, kuivia heinä- pensaikkoalueita. Muistan miettineeni hieman ihmetellen, että tämäkö on se Kalifornian ihmeellinen ja kaunis luonto ja tuollako on jotenkin upeaa vaeltaa.

Minulla on ollut tilaisuus ja ilo asua ulkosuomalaisena jo kahdessa eri maassa. Molempien muuttojen jälkeen, ja nyt toisen kerran jo ennen muuttoa, olen liittynyt paikallisten ulkosuomalaisten Facebook-ryhmiin. Ryhmien kautta on löytynyt monenlaista apua.

Blogini muutti uuteen osoitteeseen. Kiva, jos löysit paikalle lueskelemaan. Siirrän hiljalleen myös vanhat tekstit tänne, mutta siinä työssä taitaa kulua aikaa melkein perinteisen muuton verran. Opettelen hiljalleen uuden kodin tavoille, alkuun minut auttoi ihanan fantastinen mieheni ( ei oma sanavalintani, vaikka olenkin samaa mieltä). Kiitos.

On ollut kiva seurailla eri kanavista, mitä kodeissa tapahtuu eri puolilla maailmaa. Ihanaa, kun puuhavinkit leviävät ja hyviksi todetut ideat pääsevät ilahduttamaan mahdollisimman monia. Olen vuosikausia kerännyt myös Pinterestiin kaikenlaista kivaa muistiin odottamaan päiviä, jolloin ehtisin ideoita toteuttaa. Toisaalta suurin osa sinne tallettamistani jutuista vaatisi hieman enemmän aikaa ja keskittymistä kuin mitä tällä hetkellä on käytössä. Meidän karanteeniaskartelut ja -puuhat eivät siis ole sieltä visuaalisesti sykähdyttävimmästä päästä, mutta jaan nyt omalta osaltani meillä toimiviksi koetut aktiviteetit eteenpäin. Lähtötilanteesta tiedoksi, että meidän perheessä on kolme poikaa (2, 7 ja 9). Suurin ongelma yhteisten puuhien keksimisessä on se, miten kaikki saadaan jollakin tavalla mukaan.

Viime viikolla Kaliforniassa päätettiin etäopetuksen jatkamisesta lukukauden loppuun saakka. Vaikka tämä oli jo aika odotettavissa, tuntui asia silti todella surulliselta iskulta erityisesti kaikkien lasten kannalta.

Tällä hetkellä, kun emme vielä tiedä kovinkaan tarkkaan, miten paljon tillenpäitä pitää laskea, on aika opetella elämään uutta arkea ja tottua siihen. Kovin montaa viikkoa ei kuitenkaan jaksa pelätä ja ahdistua joka kerta pelottavimmista ja ahdistavammista uutisista tai nauraa vessapaperivitseille.

Elämä sellaisena kuin siihen olimme ehtineet tottua, on muuttunut viime viikkojen aikana päivä päivältä enemmän ja todella paljon. Näin on kaikkialla. Koronasta ja karanteeneista puhutaan ja kirjoitetaan yllin kyllin ja varmasti asia on niin mielen päällä sekä kirjoittajilla että lukujoilla, että näitä tekstejä pitääkin olla. Tähän pandemiaan liittyy niin paljon kaikenlaista, että pelko sairastumisesta tai kuolemasta, terveydenhuollon resurssien riittävyydestä, peruuntuneet matkat ja vessapaperimylläkkä taitavat olla vain osa murheistamme vielä pitkän aikaa.