Olen jo pitkään hieman harmitellut, etten ole tehnyt Sveitsin ajastamme mitään taltiointia, en edes valokuvakirjaa. Tänne muuton jälkeen välillä ovat aktivoituneet myös Sveitsin muistot ja ajoittain kokemuksia tulee myös vertailtua. Ajattelin koota tähän postaukseen muutamia muistoja ja kokemuksia perheemme elämästä Sveitsissä. Muutimme Effretikoniin, pieneen kaupunkiin noin 20 minuutin junamatkan päähän Zurichista syksyllä 2013. Halusimme kokea asumisen ulkomailla ja kun mieheni sai sopivan työpaikan start-up firmasta Sveitsistä, päätimme lähteä. Lähtemistä helpotti myös se, että minulla oli mahdollisuus jäädä hoitovapaalle, samoin kun nytkin. Meillä oli tuolloin 3- ja 1-vuotiaat lapset. 

Ensimmäisenä huomiona ja vertailukohteena huomasin, että olen ottanut vuosina 2013-2015 todella paljon vähemmän kuvia kuin nykyään. Ensimmäisen älypuhelimenkin hankin vasta 2014 ja Sveitsissä ollessa ensimmäiset kuukaudet kannoin mukana vielä pokkarikameraa. 

Vuokraamamme asunto sijaitsi tällaisen omakotitalon kahdessa ylimmässä kerroksessa. Alhaalla oli pienempi asunto. Jaoimme yhteisen pyykkitilan, jonka siisteydestä ja pyykkivuoroista sai olla tarkkana. Talo oli aika ihana, vuosisadan alussa rakennettu, joten toki vanha. Ensimmäistä ja toistaiseksi ainoaa kertaa meillä oli myös oma piha leikkeihin ja nautiskelin kovasti pienistä pihatöistä, haravoinnista, pensaiden ja viiniköynnöksen leikkaamisesta ja lumitöistä. Hauskin yhteensattuma asunnon suhteen oli, että talon entisistä vuokralaisista, kanadalaisesta perheestä, tuli meille hyvät ystävät Sveitsin vuosiksi. Saimme arvokkaita vinkkejä Sveitsistä, lähialueista ja talosta sekä vertaistukea talon mukana tulevien jättihämähäkkien kanssa pärjäämisestä.  

Kuvassa näkyvä valkoinen talo vihreillä ikkunankehyksillä oli minulle ja lapsille tärkeä. Siellä järjestettiin muutaman kerran viikossa lapsiparkki, jossa lapset pääsivät leikkimään ja itse sai muutaman tunnin omaa aikaa (vaikkapa siivoukseen tai rauhalliseen kauppareissuun). Samassa talossa osallistuin myös silloin tällöin kansainvälisen verkoston aamupäiväkahveille, jossa usein käsiteltiin jotain teemaa. Parasta oli kuitenkin lasten ja äitien yhteinen saksankielen kurssi, josta saimme myöhemmin myös mukavasti uusia tuttavuuksia. Yhdysvalloissa ja Sveitsissä asumisen yksi suurimmista eroista on ollut kieli. Täällä olemme pärjänneet aika mukavasti olemassa olevalla kielitaidolla. Silloin tällöin joutuu toki tarkentamaan jotain asiaa, jota ei heti ymmärrä. Sveitsissä olimme alussa aivan ummikkoja. Hiljalleen alkoivat tervehdykset ja kohteliaisuussanat hahmottua ja tavalliset helpot arkipäivän tilanteet hoituivat saksaksi tai sveitsinsaksaksi. Englantia pystyi toki silloin tällöin käyttämään, mutta yleisesti sveitsiläisten englanninkielen osaaminen ei ole aivan samanlaista kuin Suomessa monella. Asuimme saksankielisellä alueella, mutta Sveitsissä puhutaan myös ranskaa ja italiaa. On siis ymmärrettävää, että englanti ei välttämättä ole kaikilla se ensimmäinen valinta toiseksi kieleksi. 

Iltapalaa ja saksan läksyjä. Kuten papereista näkyy, kielikurssi oli äitien ja lasten yhteinen. 

Sveitsissä matkustetaan paljon junilla. Ne ovat siistejä, turvallisia, melkein poikkeuksetta ajallaan ja junaverkosto on kattava. Kaipaan täällä todella paljon toimivaa joukkoliikennettä. Käytimme paljon myös busseja ja Zurichissä raitiovaunuja. Meiltä matkusti junalla Zurichin keskustaan noin 20 minuuttia ja Winterthurin kaupunkiin pääsi viidessätoista. En ajanut Sveitsissä itse ollenkaan autoa ja pari ensimmäistä kuukautta pärjäsimme ihan mukavasti täysin autotta. Liikuinkin paljon lasten kanssa. Teimme retkiä eri puolelle lähiseutuja ja Zurichissä kävimme vähintään kerran tai pari viikossa. Muskari- ja kerhoreissu tehtiin viikottain, lisäksi kävimme usein ihan muuten vain fiilistelemässä, leikkimässä ja shoppailemassa tunnelmallisessa keskustassa.  Esikoinen oli mukana suomalaisessa leikkikerhossa ja pienemmän kanssa osallistuimme samaan aikaan muskariin. Alueella toimikin mukava suomalaisten äitien verkosto, oli hyvä päästä välillä juttelemaan ihan omalla kielellä. Nykyisessä kotiäitielämässäni kaipaan erityisesti näitä säännöllisiä, rakennetta päiviin tuovia, sosiaalisia menoja. Koronan myötä kaikki pienetkin rutiinit, kuten kirjaston satutunnit, katosivat päiväohjelmasta. 

Zurichissä kannattaa ehdottomasti vierailla Hardbrucken aseman liepeillä. Sieltä löytyy paljon kiinnostavia kauppoja, ravintoloita ja tapahtumia. Ja suositus lähtee myös  Prime Towerin yläkerran baarille. 

Rheinfall oli vakioretkikohteemme ja sinne taisimme viedä melkein kaikki vieraatkin. Paikalle pääsi näppärästi ja nopeasti junalla. 

Saatoin tehdä pitkiäkin vaelluksia lähiseuduilla maalaismaisemissa ja metsissä. Se oli helppoa, koska sain molemmat lapset tarvittaessa rattaisiin ja piti huolehtia vain omasta kävelykunnosta ja riittävistä eväistä. Suosikkini oli tämä pieni vesiputous.

Kun vihdoin saimme Sveitsiin oman auton, pääsimme tutkimaan maata vähän laajemmin. Ennen kaikkea pääsimme käymään vuorilla. Nämä reissut olivat kyllä ihan parhaita. Talvisin meillä oli mukana kelkka ja pulkka, usein vuokrasimme vielä toisen ja laskimme pitkiä rinteitä alas asti. Tämä oli jotain, mitä en ollut koskaan kokenut. Kelkkamäki, joka jatkui jatkumistaan. Tämä puuha onnistui pientenkin kanssa, toisin kuin laskettelu, johon pojat olivat vielä tuolloin ainakin meidän mielestä liian pieniä. Laskettelureissuja teimme me aikuiset sitten kavereiden kanssa, itse kävin reilun vuorokauden reissulla Zermatissa yksin ennen Suomeen palaamista. Se oli yksi parhaista koskaan tekemistäni matkoista. Vuorilla on myös mukava tehdä vaelluksia, mutta toki nämä olivat meidän porukalla aika lyhyitä. Välillä mentiin hissillä ylös, ihailtiin maisemat ja tultiin alas. Kuten Sveitsissä, myös Kaliforniassa parhaimmat elämykset ovat tulleet erilaisista maisemista ja luonnosta. 

Tämä kuva taitaa olla Laax-laskettelukeskuksesta. 

ZermattAutolla ajelimme myös naapurimaihin. Teimme pieniä matkoja Etelä-Saksaan ja kesälomareissulla ajelimme Italian Rivieralle ja Monacoon asti. Keski-Euroopassa välimatkat ovat yllättävän lyhyet ja autolla pääsee vaikka minne. Täällä taas juuri päin vastoin. Autolla kyllä pääsee, mutta välimatkat ovat yllättävän pitkiä, varsinkin ruuhkien hidastaessa usein yllättäen matkantekoa.  

Lisää niitä kauneimpia paikkoja ikinä. Val Verzasca. 


Lugano, Etelä-SveitsissäMonacossa

Rantamaisemaa Riviearalta. Aika erilaista kuin Kaliforniassa. 


Sveitsin herkuista mieleen jäivät erityisesti juustot, pretzelit ja samalla tyylillä valmistetut silzer-leivät. Suklaata tuli popsittua toki myös. Hankimme melko alkuvaihessa kotiinkin fondue-padan. Tätä herkkua teimme usein vieraille ja saatoimme pitää kotitreffitkin juustopadan äärellä. Meidän mielestämme hyvä fondue valmistuu suurin piirtein näin:

(Tämä määrä on 1-2 henkilölle. Jos olet tarkkojen ruokareseptien ystävä, suosittelen katsomaan jotain toista ohjetta)

200g Gruyére- juustoa ja 200g Vacherin Fribourgeois- juustoa (klassinen moitié moitié- sekoitus) 

n. 1 dl valkoviiniä (yritän ostaa tähän aina jotain Keski-Eurooppalaista) 

n. 1 rkl maissitärkkelystä

valkosipulin kynsi

mustapippuria


Halkaistulla valkosipulin kynnellä hierotaan ensin fondue padan reunat ja pohjat (joskus myös pilkon valkosipulin pieneksi pataan, mutta en tiedä onko tämä kovin virallista…). Päälle valkoviiniä, johon tärkkelys sekoitetaan  ja juustoraasteet. Sitten vain sekoitellaan ja annetaan juuston sulaa. Pataa on hyvä hämmentää koko ajan ja lieden lämpö hyvä olla keskitasolla. Saatan lisäillä viiniä, jos siltä tuntuu maun tai seoksen sakeuden osalta. Kun juusto on sulanut ja porissut hetkosen, siirretään kattila pöytään liekin alle. Fonduen kanssa parasta on tietysti kuutioitu vaalea leipä, mutta pidämme myös paprikasta, keitetyistä perunoista ja pikkusuolakurkuista.  Loput viinipullosta nautitaan fonduen kera. Eräillä fondue-kekkereillä saimme ohjeen, ettei fondue-aterialla kannattaisi juoda samaan aikaan vettä. En tiedä oliko kyseessä joku aloittelijoiden pelottelu, mutta juuston vatsalaukkuun jähmettymisen pelossa olemme pidättäyneet viinissä ja juoneet vedet vähän myöhemmin. 

 Mies teki Sveitsissä pitkää työpäivää ja oli usein kotona vasta lasten iltapalan aikoihin. Viikonloppuisin usein retkeilimme ja teimme pieniä matkoja. Ennen Suomeen paluuta pohdimme, että emme luopuisi tästä tavasta, vaan tutkailisimme vähän useammin kotimaan lähikohteita samalla tapaa. Jostakin syystä tämä aie ei kuitenkaan vastaavalla tavalla toteutunut Suomessa, vaan entisenlainen kotimaan arki vei voiton. Yksi suuri ero kahden eri ulkomaankokemuksen välillä on ollut vierailujen tilanne. Sveitsissä meillä kävi mukavasti vieraita. Lentomatka Suomesta oli lyhyt eikä pandemian kaltaisia esteitä onneksi siinä vaiheessa koettu. Oli hauskaa ja tärkeää, että uuden asuinpaikan asioita pystyi jakamaan läheisten kanssa. Matkustimme itsekin aika monta kertaa Suomeen. Nyt jälkikäteen tuntuu jopa siltä, että kävimmekö kotimaassa liiankin usein. 

Puolentoista vuoden jälkeen meistä alkoi hiljalleen tuntua siltä, että voisimme palata takaisin Suomeen. Minusta tuntui kivalta ajatukselta palata töihin. Muistelen, että mietimme kovasti myös esikoisen piakkoin alkavaa koulutaivalta. Sveitsiläinen koulusysteemi ei oikein tuntunut meille sopivalta, minulle tuli mielikuva kilpailun täytteisestä koulumaailmasta. En sitten tiedä, olisiko tämä ollut totuus. Myös kaverisuhteiden luominen oli haastavaa, kun lapsi ei halunnut juuri saksan sanoja sanoa. Kun päätös Suomeen paluusta oli tehty, tuntui se hyvinkin oikealta, vaikka elämä Sveitsissä oli kieltämättä varsin mukavaa. Pidemmät kesät, turvallinen siisti ympäristö, upeat maisemat ja paikallisten terveellinen, urheilullinen elämäntyyli tekivät meihin suuren vaikutuksen. Ulkomailla asuminen oli minulle itselleni myös hyvin kasvattava ja antoisa kokemus. Sain monta kokemusta pärjäämisestä, uusien polkujen ja ystävien löytämisestä, ulkopuolisuuden tunteesta ja kuinka senkin kanssa oppii pärjäämään. Opin myös taittelemaan kierrätyspahvit säntillisiksi pinoiksi ja sitomaan kierrätettävät lehdet tiukkaan nippuun. Opin, että koti muodostuu hiljalleen sinne, minne sen tekee, ainakin hetkeksi. 

Tällaisista tunnelmista lähdimme takaisin Suomeen. Sveitsistä kaipailen vieläkin ihanaa aikaista kevättä. Ja jos joskus laitan omaa pihaa, tulee sinne ehdottomasti lumikelloja. 

Onkin jännittävää sitten joskus huomata, mitkä tulevat olemaan näiden kahden vuoden tärkeimmät opit ja kokemukset. Vielä en sano mitään, koska aikamme täällä on onneksi vielä kesken. 


(Kiitos, jos jaksoit lukea tämän pitkän postauksen loppuun saakka. Umlautit jäivät nyt joistakin sanoista puuttumaan, korjaan tilanteen, jos joskus keksin miten se tapahtuu.)