Tällä kirjoituksella ei oikeastaan ole erityistä aihetta. Meille kuuluu tänne tällä hetkellä hyvää, sellaista tavallista ulkosuomalaista arkea ja se on oikeastaan aika loistava juttu. Näemme melko säännöllisesti muita ihmisiä ja lapsilla on edes jonkin verran kavereita. Olemme tehneet kivoja asioita ja nautiskelleet Kalifornian maisemista ja tunnelmasta. Ehkäpä kesällä lähestyvä Suomeen paluu on saanut vielä erityisesti kiinnittämään huomiota kaikkiin hyviin asioihin täällä ja keskittymään niihin. Koti-ikävän vaivatessa sitä helposti nostaa oman kotimaansa jalustalle, jolla maistuu tuore ruisleipä ja kaikki sujuu helposti. Hiljalleen olen alkanut muistaa myös Suomen huonoja puolia, niitä, joita ei ole ollut yhtään ikävä, eivätkä ne siksi ole olleet ajatuksissa. On silti enimmäkseen mukava ajatus palata, vaikka asunnon löytäminen, uudenlainen päivärytmi, lasten sopeutuminen ja moni muu asia vähän jo jännittääkin. 

Pitkästä aikaa olemme saaneet myös sadepäiviä. Sadeseikkailun aluksi pienin ilmoitti, että haluaa sisään tai autoon.

Kaksi vuotta ei nyt näin loppupuoliskolta päin katsottuna tunnu kovinkaan pitkältä ajalta ja melko suuri osa siitä on mennyt uusiin asioihin totuttelussa ja oman paikan ja ehkä vähän myös  itsensä löytämisessä. Ennen lähtöä olleessa valmennuksessa meille kerrottin, kuinka tunnelmat voivat vaihdella pitkään ja koti-ikävä sekä uuden ympäristön viehätys voivat mennä melkoista vuoristorataa pitkäänkin. Tämä on ollut aivan totta. Viimeisen kuukauden aikana on tuntunut, että vihdoinkin elämä on oikeasti sitä uutta normaalia, mistä kovasti jossakin vaiheessa koronaan liittyen oli puhe. Millaista sitten on ollut meidän tavallinen elämä täällä nyt, kun elellään taas vähän helpottuneessa koronatilanteessa.

Trabuco joelta löysimme hauskan seikkailupaikan, joku oli jättänyt köydenkin puuhun temppuja varten. 

Tällä hetkellä heräilen aamuisin kuuden aikaan ja keittelen kahvin sekä valmistan koululaisille jotain lounaaksi, välillä pidän taukopäiviä ja lapset ostavat ruoan koululta. Sitten syömme aamupalan ja ajelemme lasten kanssa koululle. Palaamme pienimmän kanssa kotiin tekemään aamupuuhia rauhassa loppuun. Useimmiten käymme aamupäivällä jossakin ulkona tai hoidamme kauppa-asioita. Hauskinta on, jos saamme tutuista seuraa lähialueiden eri leikkipuistoihin tai muille retkille. Välillä oleilemme kotona, pesemme pyykkiä tai siivoamme vähän, saatamme soitella Suomeen päin tai leikkiä. Puoliso tekee töitä useimmiten kotona, joten päivän kiva hetki on usein yhteinen lounashetki. Samalla työssäkäyväkin pääsee kivasti osallistumaan pienimmän lapsen arkipäivään. Tämä on ehdottomasti yksi nykyisen tilanteen etuja. Sitten iltapäivällä haemme koululaiset kotiin ja leikimme samalla koulun viereisessä leikkipuistossa. Koulun jälkeen kotona leikitään, pelaillaan ( nykyisin tätä aika paljon…), katsotaan telkkaria, laitetaan ruokaa, ulkoillaan. Semmoisia tavallisia perhepuuhia. Varsinaisia harrastusmenoja ei lapsilla tällä hetkellä ole. Korona sotki tätäkin touhua kohdallamme aika paljon. Ensimmäisenä vuotena halusimme rauhoittaa aikaa sopeutumiselle ja koulun aloitukselle. Nyt toisena vuotena moni lapsia edes hieman innostanut harrastusryhmä toimii lähinnä etänä (esim. partio), eivätkä lapset kaivanneet viime kevän ja syksyn etäopetuksen jälkeen yhtään lisää virtuaalikohtaamisia. Lapset nauttivat kyllä kovasti ihan vain kotona olosta, mutta itselleni harrastukset ja hetkeksi kotoa pois lähteminen on tosi tärkeä asia, joten joinakin iltoina käyn kaverin kanssa lenkkeilemässä tai pidämme lukupiirin tapaamisen. Kuoromme tapaa viikottain Zoomissa ja yksi ilta menee tietokoneen ruudulle lauleskellessa. Aloitin myös viime kuukausiksi ihan uuden harrastuksen, ratsastuksen, mutta siitä lisää pian ihan omassa jutussaan. 

Sadepäivien jälkeen oli ihanaa kävellä oikeassa metsässä (Serrano Creek Park) ja hengitellä raitista ilmaa. 

Viikonloppuisin teemme usein pieniä retkiä lähelle ja joskus harvemmin vähän kauemmaksikin. Nyt on mukavaa, kun paikkoja ja aktiviteetteja alkaa taas aueta enemmän. Toisaalta ihmisten parissa liikkumiseen on taas totuteltava ihan uudelleen. Käväisimme sunnuntaina pikaisesti Irvinen ostoskeskuksessa, jossa oli liikkellä paljon ihmisiä. Vaikka etäisyydet ja maskit täällä huomioidaan hyvin, meinaavat aiemmin ihan tavalliset ihmismäärät aiheuttaa nyt omituista ahdistuksen tunnetta ja tuntuu, etteivät aivot pysty käsittelemään kaikkea, mitä ympärillä tapahtuu. Huomasimme vähän saman asian vieraillessamme suomalaisäitien kanssa pieneläintarhassa viime viikolla. Eristäytynyt elämä on kyllä selvästi jättänyt jo jälkensä. Jännittävää seurata, miten pitkään toipuminen aikanaan kestää vai onko oma tai laajemmin ihmisten suhtautuminen väkijoukkoihin ja kokoontumiseen pysyvästi ainakin jollakin tasolla tämän ajan myötä muuttunut. 

Teimme muutaman suomalaisperheen kanssa retken pieneläintarhaan.  

Taidamme kuitenkin jatkossakin suosia rauhallisempia retkikohteita ja niitäkin onneksi riittää. Ja toivottavasti saisimme toteutettua erilaisia pieneä seikkailuretkiä aikanaan myös Suomen arjessa, niistä tulee aina niin hyvä mieli. Toki näitä jonkin verran teimmekin, mutta ehkä vähän aktiivisemmin voisi katsella uusia paikkoja lähiseuduilta. Monesti myös käy niin, että kun aikaa on  mukamas paljon, moni asia jää hautumaan, eikä retkisuunnitelmia tule niin aktiivisesti toteutettua kuin väliaikaisesti ulkomailla asuessa, kun pitää ehtiä kokemaan kaikki (oikeasti tietenkin mahdotonta) ennen takaisinpaluuta. 

Tässä olivat tämän hetken kuulumiset Orange Countysta. Loppuun vielä pieniä hetkiä viimee viikkojen puuhista täällä. Tokaluokkalaisen kanssa valmistelimme yhtenä iltana 20 lounaspussia kodittomille jaettavaksi. Pakkasimme maapähkinä-hillovoileivät, hedelmät, juomat ja myslipatukat edellisenä iltana ja kuljetimme aamulla koululle. Lapsi osallistui kauppareissua myöten itse projektiin. Oli kiva puuhailla jotain konkreettista. Kodittomien hankala tilanne täällä on koskettanut ja mietityttänyt kovasti myös koululaisia aina aika ajoin. 

St. Patrickin päivän juhlallisuuksia vietimme metsästämällä "kultapottaa" asuinalueemme puistoista. Samalla törmäsimme periamerikkalaiseen lasten pitämään lemonade kojuun. Olipa hyvää! 

Sateet ovat tulleet todella tarpeeseen. Tässä näkyy hyvin ero keinotekoisesti kastellun alueen ja luonnontilassa olevan alueen välillä. Sateen jälkeen keväisin pääsee ihailemaan erilaisia luonnonkukkia jotka työntyvät esiin kuivan kasvuston seasta. 

Lukupiirin kanssa luemme ahkerasti kirjoja, jotta pääsemme tapaamaan ja juttelemaan kirjoista ja kaikesta muustakin. Tämä harrastus oli yksi niistä, jotka kantoivat yli hankalatkin hetket pandemian jyllätessä täällä hankalimmillaan. Silloin tapasimme iltakävelyillä maskien kera. Nyt olemme päässeet taas vähän rennompiin tunnelmiin. Eräänä iltana seurailimme auringonlaskua ja kuun nousua piknikillä Turtle Rockin näköalapaikalla.