Meille ei tule kotiin kovin paljoa kevyttä lukemista. Sellaista, mikä on helppo napata eteensä iltapalalukemiseksi. Niinpä Costcon lehti (vertaa esim. Pirkka tai Yhteishyvä) ja Irvinen oma kaupunkilehti tulevat aina luetuiksi hyvinkin tarkkaan. Irvine Standardin ilmestyminen onkin aina pieni juhlahetki. Olemme saaneet monet naurut, kun etsimme teksteistä mitä suureellisempia tapoja kehua Irvinen kaupunkia. Lehdellä on myös tyylinä samalla hieman väheksyä muita asuinpaikkoja. Jokaisessa lehdessä muistetaan kehua Master plania, jonka mukaisesti kaupunki aikanaan luotiin asutuksesta vielä tyhjälle alueelle. Usein kerrotaan myös asioista ja paikoista, joista most other cities voivat vain kateellisina unelmoida ja ehkä, jos ovat tarpeeksi viisaita, ottavat oppia Irvinen menestyskonseptista. 

Lehti on Irvine Companyn (omistaa suurimman osan kaupungin vuokra-asunnoista, liiketiloista ja kaikesta mahdollisesta, mitä omistaa voi) oma lehti, joten tämä hienovarainen mainostaminen toki sallittakoon. On lehdessä ollut myös paljon kivoja vinkkejä meille uusille asukkaille ja se on auttanut paljon Irvinen kokonaiskuvan hahmottamisessa. Irvine Companyssa minua huvittaa usein myös se yksityiskohta, että yhtiön nykyinen pääjehu ei kuitenkaan asu itse suitsutetussa Irvinessa, vaan naapurikaupungissa Newport Beachilla, jossa autopesulan kyltissä lukee car spa. 

Uusin Irvine Standardin numero sai meidät irvailijat tunnustamaan, että tällä kertaa lehdessä oli todella mielenkiintoista luettavaa. Lehti kertoi Irvinen syntyhistoriasta ja eri vaiheista. Kerron niistä lyhyesti nyt tässä tekstissä ja samalla pohdiskelen, millainen kokemus Irvine on asuinpaikkana meille ollut nyt melkein kymmenen kuukauden ajan. 

Irvine on saanut nimensä irlantilaisen James Irvinen mukaan. Hän saapui Yhdysvaltoihin vuonna 1846 ja Kaliforniaan hieman sen jälkeen. Hän ansaitsi omaisuutensa kauppaamalla tavaraa ja ruokaa kultaryntäyksen aikana 1849 ja siitä eteenpäin. 37- vuotiaana hän kuitenkin halusi uutta suuntaa elämälleen ja päätyi suuren ranchin omistajaksi alueelle, jolla nykyinen Irvinen kaupunki sijaitsee. Ranchilla kasvatettiin muun muassa lampaita. Irvine Ranch siirtyi myöhemmin hänen pojalleen (James Irvine II), joka kehitti toimivan vedenjakelujärjestelmän pitääkseen tilan hyvinvoivana. Tällöin alkoi alueella myös laajempi appelsiinien viljely. Tämä kehitystyö auttoi myös pitämään suuren alueen yhden suvun omistuksessa. Ilmeisesti tässä vaiheessa monet muut suuret ranchit pilkkoutuivat useammalle omistajalle. 

1950-luvulla Orange Countyssa oli kovasti painetta myydä maata laajeneville kaupunkialueille. Irvine Company piti kuitenkin rohkeasti (lehden sanavalinta) kiinni alueestaan ja oli keksinyt idean oman kaupungin perustamisesta uuden yliopiston, UC Irvinen ympärille. Kaupungin ei annettaisi syntyä ihan miten tahansa, vaan tarkoituksena oli tehdä hyvä suunnitelma kaikelle maa-alueelle. Suunnitelmaa oli toteuttamassa William Pereira. Yliopiston läheisyyteen suunniteltiin kokoelma kyliä, joissa oli omat koulunsa ja palvelunsa. Tärkeää oli säilyttää myös ympäröivää luontoa, open space- alueita, asukkaiden viihtyvyyden lisäämiseksi. 

Viralliseksi kaupungiksi Irvine äänestettiin 1971. Hiljalleen kaupungin kyliä on muodostunut lisää ja Irvine on laajentunut. Alueesta tuli suosittu perheiden asuinpaikka ja yliopiston rooli houkuttimena on varmasti ollut myös suuri. Kaupunki on panostanut erityisesti  yritysten houkuttelemiseen alueelle. Irvinesta löytyy muun muassa Blizzardin, suuren peliyrityksen, päätoimisto. 

Nykyisin Irvine on noin 280 000 asukkaan kotikaupunki.  Se on valittu useina vuosina Yhdysvaltain turvallisimmaksi kaupungiksi saman kokoisten kaupunkien joukosta. Tämä kyllä lohdutti paljon tänne muuttaessa, kun mielessä välähtelivät kaikki mahdolliset uudet uhat, joita muuton jälkeen olisi vastassa. Rauhallista täällä on ollutkin. Epämääräistä porukkaa kulkee kaduilla todella vähän verrattuna moneen naapurikaupunkiin.  Lapset saavat leikkiä ja kulkea pihapiirissä nyt myös keskenään ja niin tekevät naapuruston muutkin lapset. Pyörävarkaat kuitenkin ovat  täälläkin aktiivisia, sen saimme syksyllä kokea. 

Monta kuukautta minulle oli kova paikka, kun kaikki julkiset rakennukset näyttävät samanlaisilta, seinät tylsää betonia, ruskeaa tai harmaata. Kyltistä voi lukea yrityksen nimen, mutta oikein minkäänlaista vaikutelmaa siitä, mitä sisältä mahtaa löytyä, ei ulkopuolelta saa. Jokaisessa kylässä on samanlainen ostari ja siellä täällä vähän isompia ostosparatiiseja. Kivijalkakauppojen, historiallisten rakennusten ja erilaisten persoonallisten yksityiskohtien ystävälle tällainen on aika laimeaa, mutta toisaalta palveluja piisaa ja asiat saa hoidetuksi. 

Sama koskee oikeastaan asuinrakennuksia. Täällä on kyllä viihtyisää ja kaunista, mutta talot ovat usein aika samanlaisia ja joillakin alueilla on vieläpä aika tarkkoja säännöksiä nurmikon pituudesta postilaatikon väritykseen. Saattaisin itse loppujen lopuksi viihtyä enemmän alueella, jossa jokaisella olisi enemmän omannäköinen talo ja pihapiiri. Rantakaupungeissa esimerkiksi näkee ihania persoonallisia puutarhoja taideteoksineen ja taloissa on värejä ja persoonallisuutta paljon enemmän. Eräs pariskunta leikkipuistossa vertasikin naapurustoamme keksimuottiin ja se oli meistä oikein hyvin kuvailtu. Mutta perheen kanssa asumiseen tämä on ollut oikein hyvä valinta. Liikkuminen on helppoa ja selkeää, koulut ovat hyviä, ympärillä on paljon liikuntamahdollisuuksia ja myös niitä kehuttuja ulkoilupaikkoja. 

Olen todella iloinen, että luonnontilaisia ulkoilualueita on Irvinessa paljon. Asuinalueella kaikki on niin säntillistä, että tekee hyvää nähdä välillä tällaista suunnittelua.

Master plan siis toimii, mutta tarkalla kaupunkisuunnittelulla on mielestäni myös hintansa. Kaupungin oma persoonallinen ja sattumanvarainen kasvu jäävät vähemmälle. Nämä ovat kuitenkin asioita, jotka tekevät joistakin kaupungeista juuri omanlaisiaan ja kiinnostavia. Alueet muuttuvat vuosien saatossa johonkin tiettyyn suuntaan, rakennuskanta on eri-ikäistä ja vaihtelevaa myös asuinalueiden sisällä. Ympäristössä näkyvät useamman ihmisen suunnittelemat tai suunnittelemattomat persoonalliset jäljet, toki hyvässä ja pahassa. 

Minua naurattaa aina, kun näen tämän kyltin. Tämä kertoo myös paljon ympäristöstä. Onhan se lopulta ihan hyvä, että tie on välillä vähän kuoppainen ja epätasainen, niin muussa elämässä kuin lenkkipolullakin.

Lähteenä tässä jutussa käytin siis yllä mainittua Irvine Standard- lehteä ja sen toukokuun numeroa. Irvinen asukasluku kurkattu Wikipediasta, mielipiteet ja kokemukset omiani. Hyväksyn täysin, että joku voi ajatella myös eri tavalla.