Kuluneet viikot ovat olleet omituisia. Samalla tapahtuu niin paljon ja toisaalta ei oikein mitään . Elelemme tämän kesän tuttua arkea: Yksi on töissä kotitoimistolla, muut uimassa, ulkoilemassa tai sisätiloissa leikkimässä sekä ruutujen ääressä enemmän kuin olisi tarpeen tai hyväksi. Välillä ovelle tulevat ruokaostokset tai ravintolatilaus päivän piristykseksi tai Amazonin paketti. Päivän jännityshetki on, löytyykö postilaatikosta mitään, yleensä ei. Jos uskaltaa kurkistaa uutisia, löytää päivittäin vaihtuvan uuden ennätysluvun joko positiivisista testituloksista, sairaaloissa koronaviruksen vuoksi olevista tai synkimmillään kuolleista. 

Olemme kyllä retkeilleet viikonloppuisin, muun muassa rannoilla, ja se on ollut kyllä mitä suurimmissä määrin mieltä kasassa pitävä osuus tässä kesässä. On hankala rauhoittua vain kotiin, kun näiden vuosien yksi tärkeimpiä asioita on nähdä maailmaa ja uutta kulttuuria. Kun tautitapauksia alkoi hiljalleen tulla jälleen lisää ja alkoi käydä yhä selvemmäksi, että etäkoulu tulee jatkumaan täällä syksylläkin, mietimme jopa Suomeen lähtöä aikaistetusti. Ei tunnu hyvältä pitää lapsia näin pitkään vailla kunnollisia kontakteja ikätovereihin. Samoin ajoittain on ollut hankalaa ja tylsää, kun monet lapsille tärkeät ja mieluisat paikat ovat kuukausitolkulla kiinni. Ikävä Suomessa olevia perheenjäseniä ei myöskään ole ollut kepeä kantaa ja joinakin päivinä se tuntuu erityisen painavalta.  Toisaalta ei tunnu hyvältä jättää kaikkea kesken täällä, juuri kun ensimmäinen vuosi on takana järjestelyineen, hankintoineen ja uuteen asuinympäristöön kotiutumisineen. Ja saattaisihan käydä niinkin, että kiirehtisimme täältä pois ja joutuisimme keskelle uutta tautiaaltoa Suomessa. 

Yhtenä aamuna lähdimme katselemaan jälleen yhtä Laguna Beachin rannoista. Nyt oli vuorossa Treasure Island. Paikan aarre oli ehdottomasti elämää kuhisevat vuoroveden muodostamat altaat, tide poolit. 

Mielialat ovat siis heitelleet heinäkuun aikana kovasti, samalla tavalla kuin tämän kaiken alkaessa keväällä. Hankalimpia tunteita ovat olleet toki pelko ja huoli, mutta myös syyllisyys ja häpeä omista tekemisistä silloin, kun on uskaltautunut hieman vapaammin liikkumaan ja elämästä nauttimaan. Annoimme esimerkiksi yhden pojista käydä kaverin luona kylässä. Kaveruksilla oli mitä hauskin kesäpäivä ja hyvät leikit. Silti väistämättä tuli huono omatunto ja pelko mahdollisista leikkipäivän seurauksista. Täytyykin vielä pohtia oma selkeä linja kavereiden tapaamisesta kotona. Nämä leikit saivat alkunsa niin yllättäen, etten oikein osannut edes miettiä, miten asian kanssa tekisi ja toisaalta en halunnut olla ikävä ja tylsä. Ulkona olemme joitakin kavereita tavanneet ja tätä varmasti jatkamme silloin tällöin.  


Samaan aikaan koronatilanteen huonontuessa sain vielä jonkinlaisen maailmantila-ahdistuksen. Katsoimme joku aika sitten elokuvan Ad Astra, jossa ollut repliikki, "We are world eaters.", jäi kaikumaan mieleen moneksi viikoksi. Kaiken keskellä alkoi tuntua pahalta haluta nähdä ja kokea niin paljon kuin mahdollista, kaiken uhallakin. Tuntui pahalta haluta niitä asioita, jotka kuitenkin ovat iso osa tätä ja monta muutakin maailmaa koettelevaa, ihmisten aiheuttamaa ongelmaa. Mietiskelen tätä edelleen, mutta jonkinlainen tasapaino tästäkin varmasti löytyy. Olisihan se myös sääli, että upea, laajempi, maailma jäisi näkemättä ja kokematta sen ainoan elämän aikana, jonka on saanut, yhtään kotikulmia kuitenkaan väheksymättä.

Aallonpohjalta nousu tapahtui viime viikolla, kun saimme järjesteltyä ajatukset taas uudelleen. Jatkamme varovaista kotikaranteenista purkautumista. Käymme kiinnostavissa paikoissa muistaen maskit, käsihygienian ja etäisyydet. Yritämme parhaamme mukaan välttää ruuhkaisia aikoja ja paikkoja, mutta toistaiseksi emme enää jää pelkästään kotiinkaan, ellei tilanne pahene niin paljon, että on pakko. Poikkeustilanne ei tule menemään ohi nopeasti ja jonkinlainen riski on melkeinpä pakko hyväksyä. Näinhän teemme monien muidenkin riskien kanssa. 

Pari päivää sitten minulle tuli mieleen Scandinavian Music Gropin laulu, Valmis. Sen kaunein lause on mielestäni aina ollut "Lähteä, kun pitäisi jäädä. Jäädä, kun pitäisi lähteä." Koko kappale on muutenkin loistava, mutta tuohon lauseeseen tiivistyy paljon tunteita ja ajatuksia. Elämä ja sen mukana kasvaminen, ei rakennu pelkästään helpoista ja kivuttomista asioista. Valintatilanteissa on usein plussia ja miinuksia molemmin puolin, eikä aina ole lainkaan selvää, kuinka suuri painoarvo milläkin lopulta on. On vain valittava joku suunta.  Ajattelen, että erilaisista ratkaisuista seuraa varmasti jokaisesta hyviä ja huonoja asioita. Jälkeenpäin ratkaisut kuitenkin usein tuntuvat niiltä oikeilta.

Lähteminen on ollut pinnalla täällä muutenkin. Nyt kesän lopulla hyvästelemme muutamia hyviä uusia ystäviä, jotka palaavat jo Suomeen. Olo on haikea, mutta olen myös iloinen lähtijöiden puolesta kaikesta uudesta ja tietenkin myös jo tutuista asioista, mitä Suomeen muutto tuo kullekin mukanaan. "Aina joku lähtee, ja se on välillä surullista." taisivat olla jonkun Kalifornian konkarin sanat jossakin tapaamisessa aika pian tänne tuloni jälkeen. Tämän ymmärrän viimeistään nyt. 

Odottelemme kesäloman loppua ja alkavaa syksyä nyt ihan rauhallisin tunnelmin. Meillä on muutamia kivoja asioita suunnitteilla, joita on hauska odottaa. Niihin palaan vielä toivottavasti myöhemmin. Meillä on edelleen täällä kaikilla ystäviä ja tuttuja, joita voimme nykytilanteen huomioiden tavata. Moni asia on mennyt eri tavalla kuin vuosi sitten osasimme odottaa. Toisaalta jotkut asiat ovat edelleen juuri niin kuin odotimme. Nautimme pitkästä kesästä, uimisesta, pienistä seikkailuista ja onneksi yleensä myös toistemme seurasta.  

Tämä kuva on meidän asuinalueen yhdestä monista uimapaikoista, jotka ovat alkaneet hiljalleen avautua. Uimaan pääsee vain tietty määrä ihmisiä kerrallaan, vuoroja voi varata kaksi viikossa. Tämä laguuni on sekoitus hiekkarantaa ja uima-allasta. Uimavalvojat löytyvät nyt  jokaiselta auki olevalta altaalta. He ovat usein kesätöissä olevia nuoria. Liukumäkeä vahtivat joutuivatkin kovan työn eteen, kun yrittivät saada lauman taaperoita noudattamaan turvavälejä ja laskemaan istualtaan. "OMG!" oli yleisin kuulemani kommentti ohjeiden välissä.