Olemme puuhastelleet täällä ihan kivoja asioita viime viikkoina. Syksyn ja Halloweenin tunnelmointi alkaa täällä tiivistyä. Yhä useampi naapuruston talo on kääritty seitteihin, etupihoilta nousee luisia käsivarsia ja luudat ovat lentovalmiina. Maalasimme myös pienellä Suomi-äitien ja lasten porukalla omat kurpitsamme viime viikolla. Maalaaminen  oli kyllä tosi hauskaa ja nautiskelin erityisesti siitä, että pystyimme tekemään kaiken ulkona. Kurpitsoita olimme käyneet hakemassa edellisellä viikolla Tanaka Farmilta, jossa ajelimme ensin kierroksen traktorin vetämässä kärryssä ja lopussa poimimme mukaan hieman vihanneksia ja kurpitsat. 


Päätimme myös viime viikolla rohkaistua ja ajella Los Angelesin puolelle katsomaan kaupunkimaisemia Griffith Observatorion mailta. Meillä oli tosi kiva retki. Kävelimme pari lyhyttä vaellusreittiä ja katselimme kaupunkia. Observatorio on edelleen suljettu toistaiseksi, mutta sen terasseille onneksi pääsee. Paikalla oli melko maltillisesti ihmisiä ja tungeksia ei onneksi tarvinnut, vaikka paikka on toki tosi suosittu. Ajelimme vielä lähtiessä Hollywoodin halki ja kurkkasimme ikkunasta tähdet jalkakäytävällä. Olimme ihan tyytyväisiä autosta tehtyyn nähtävyyskierrokseen ja ajelimme illan pimentyessä takaisin kohti rauhallista ja turvallisen tuntuista OC:ta. Oli kyllä virkistävää käydä katselemassa vähän toisenlaista ympäristöä. Ehkäpä seuraavaksi ajelemme Mulholland Drivella ja käymme katsomassa maisemat auringonlaskun jälkeen. 

Walk Of Famelta otetuissa kuvissa oli liikaa ihmisiä, joten nyt on Hollywoodin osalta tyydyttävä dinoon koronamaskissaan. 


Tänä viikonloppuna ajattelimme ensin mennä San Juan Capistranossa sijaitsevaan pieneen kotieläinpihaan, koska kaikilla lapsilla on ollut kova eläininnostus päällä. No, tämä pieni eläintarha on yksi harvoista lapsiperhekohteista, jotka ovat alueella auki ja sama ajatus oli ilmeisesti ollut monella muullakin perheellä. Teimme täyskäännöksen nähtyämme täyden paikan sekä pitkän jonon. Kävelimmekin sen sijaan vanhan luostarin (Mission San Juan Capistrano) alueelle ja lähdimme tutkimaan alueen historiaa. Luostarin alue on todella kaunis istutuksineen ja raunioineen. Muurien sisäpuolella on myös rauhallinen tunnelma, vaikka alue sijaitsee aivan keskellä pientä, mutta vilkasta kaupunkia. Eivätkä eläinten ystävätkään joutuneet pettymään. Paikka kuhisi perhosia, kolibreja ja liskoja, lisäksi suihkulähteissä uiskenteli suuria ja pieniä kaloja. Erityisesti teki hyvää nähdä palanen vanhaa Californiaa. Euroopassa monesti tottuu siihen, että vanhaakin historiaa on ihan kaikkialla. Täällä ympäristö tuntuu monesti uudelta ja tasapaksulta, tai sitten rakennukset tehdään näyttämään vanhalta, vaikkeivat ne oikeasti olisikaan. 

San Juan Capistranossa oli paljon hienoja Halloween koristeita ja ne saivat voimaa historiallisesta maisemasta ja vanhoista taloista. 

Viime viikolla oli yksi vapaapäivä koulusta. Vein kaikki pojat Crystal Coveen rannalle ja tuota luolaa tutkimaan. Meillä oli aika hauskaa, mutta yksin kolmen lapsen kanssa rannalla ja meressä oli juuri sitä, mitä olin kuvitellutkin. Haaveilin mustekalan lonkeroista käsivarsien paikalle ja kantavammasta äänestä. 

Tässäpä muutaman viikon kuulumiset täältä päin. Vaalit todella lähestyvät. Rannikkoa pitkin lentävät pienlentokoneet vetävät perässään vaalimainostekstejä ja jopa Spotify muistuttelee äänestämisestä. Vähän jo jännittää, nostaako kovasti kaikkialta vyöryvä äänestämisestä muistuttelu äänestysprosenttia ja miten vaaleissa oikein käy.  

Seuraavassa postauksessa ajattelin muistella hieman Sveitsin aikoja ja kirjoittaa yhden postauksen elämästämme siellä.