Rokotukset ovat täällä olleet viime kuukausina hyvässä vauhdissa ja mekin (aikuiset) saamme pian jo toiset annokset. Täällä toinen annos annetaan jo 4 viikon kohdalla. Rokotuspisteitä on paljon ja ne ovat suuria, suuret parkkihallit ja -paikat on otettu hyötykäyttöön. Osa on saanut rokotteensa niinkin hauskassa paikassa kuin Disneylandin parkkiksella. Olin todella vaikuttunut järjestelmällisestä, nopeasta ja selkeästä toiminnasta, jolla suuri määrä ihmisiä rokotetaan päivittäin. Paikalla oli runsaasti henkilökuntaa, joista jokaisella oli pieni yksittäinen tehtävä ihmisten ohjailemisessa, tietojen keräämisessä, siisteyden ylläpidossa ja itse rokottamisessa. 

Rokotusten ja koronatilanteen helpottumisen myötä kaikenlaista kivaa on alkanut tapahtua. Olemmekin saaneet pieniä maistiaisia siitä, millaista elämä Kaliforniassa olisi voinut toisenlaisessa tilanteessa olla. Olemme käyneet eri paikoissa, ja ennenkaikkea leikkitreffejä ja kaikenlaisia kivoja tapaamisia ihmisten kanssa on ollut mukavan säännöllisesti. Leikkipuistoissakin uskaltaa antaa jo lasten ottaa kontaktia muihin ilman, että yrittää vanhempien maskin taakse jäävistä ilmeistä päätellä, onko ok, että lapset leikkivät yhdessä. 

Samalla kun yhteiskunta varovasti varpailla ensin koetellen astelee täällä kohti tavallista elämää, olemme alkaneet puuhata lähtöä ja sanoa jälleen kerran hyvästejä tutuiksi tulleille kulmille. Huomasin, että jälleen kerran kaikki ympäristössä alkoi näyttää niin kauniilta ja kova minulle tuli kova haikeus lähdöstä. Samaan aikaan mielessä alkoi vilistä, mitä kaikkea vielä pitäisikään tehdä ja nähdä. Kivoja asioita on vielä tulossa paljon, mutta eipä sitä määräänsä enempää voi olla menossa. Välillä on rauhoituttava myös kotona, järjesteltävä asioita ja tavaroita myös. Päätimme lähettää muutamia pahvilaatikoita hitaana rahtina Suomea kohti ja kyllä minusta on ihan mukavaa, että elämästä ja kodista täällä saa Suomeen myös konkreettisia muistoja. Laatikoita pakkaillessa poislähtö alkaa konkretisoitua ja toisaalta lähdön haikeuden kaveriksi on tullut mukavia ajatuksia tulevasta. Lähtötouhujen ja ajatusten lomassa olemme elelleet monta viikkoa myös remontin keskellä. Kaikkiin taloihin vuokrayhtiössämme vaihdetaan ikkunat ja ulkoverhoilu ja pauketta ja touhua talojen ympärillä riittää. Patio ja etuterassi ovat pois käytöstä ja jokainen kotoa poistuminen on päiväsaikaan hieman hankala, koska oven takana saattaa olla joku maaliruiskun tai naulapyssyn kanssa. Edestakainen, helppo kulku pikkuhetken leikeille pihalle, pyykille roskia viemään onkin viikkoja ollut paussilla. Ei ihan optimaalisin tilanne viimeisten viikkojen viettoa varten, mutta saammepa sitten loppuajan nautiskella uusitusta kämpästä. Minua harmittaa erityisesti ero patiokasveistani, jotka jouduin ahtamaan yhteen nurkkaan. En ole päässyt niitä moneen viikkoon päivittäin tutkailemaan,vaan nyt ne ovat lähinnä viikonloppukastelun varassa ja viikot lentelevän remonttiroskan armoilla. Toivottavasti ainakin osa vielä tästä tokenee loppuviikoiksi. 

Meidän ostarilla järjestettiin yhtenä viikonloppuna jopa tällaiset markkinat! Oli todella epätodellinen tunne astella paikalle, kuulla livemusiikkia ja katsella myyntikojujen tarjontaa. Tässä vaiheessa lasten leikkipaikkoja ei vielä oltu ostarilla uskallettu avata, vaikka leikkialueet ovat olleet täällä pitkään jo muualla auki. Tällä viikolla kuitenkin nuokin aidat vihdoin poistuivat. 

Suomessa meillä ei ole vielä asuntoakaan odottamassa, joten moni asia on vielä aivan levällään. Ajoittain emme ole edes olleet varmoja, mihin kaupunkiin meidän kannattaisi muuttaa takaisin. Tähän ehkä kuitenkin olemme nyt muutamien viikkojen aikana löytäneet edes jonkinlaisen varmuuden. Välillä on hankalaa miettiä, millainen se Suomi nyt oikeasti onkaan. Voiko omaan muistiin luottaa, hyvässä ja pahassa? Onko itse muuttunut jollakin tavalla, että aiemmin merkitykselliset asiat eivät nyt olisikaan niin tärkeitä tai olisivat entistä tärkeämpiä? Emme ole käyneet Suomessa kertaakaan tämän kahden ulkomailla asutun vuoden aikana, joten ajatukset kotimaasta perustuvat nyt vain aiemmin koettuun eikä niitä ole voinut kalibroida täällä koetun kanssa. Onkin aika jännittävää nähdä, odottaako meitä isokin kulttuurishokki, vai sujuuko kaikki ihan hyvin, entisellä painollaan. 

Tulevasta kodista ei vielä ole tietoa. Tämä vaihe on usein muutossa hankala, kun ajatuksia ei oikein saa suunnattua mihinkään. Aina kuitenkin on katto pään päälle löytynyt. Eiköhän siis tälläkin kertaa. Luultavasti tiedossa on taas vähän ahtaampaa asumista.

Koululla käydessä koen aina "täällä me nyt oikeasti asumme"-elämyksen, kun näen nämä skeittilautoja varten laitetut telineet pyöräparkissa. 

Mutta miltä onkaan näyttänyt viimeisten kuukausien ja viikkojen Kalifornia meille. Aika mahtavalta. Toki ruuhkia ja täyttä on taas vähän joka paikassa ja välillä ahdistaa liialliselta tuntuva ihmismäärä. Esimerkiksi retki Malibuun sunnuntai-iltapäivän ruuhkassa Pacific Highwayta ajellen oli aika tuhoon tuomittu yritys. Joka ikinen parkkipaikka tien varrella ja parkkipaikoilla oli täynnä. Rantaviivan näimme vain kaukaa ja päädyimmekin syömään jälleen kerran takakonttieväät ja leikkimään Malibulaisen ala-asteen sinänsä oikein hauskaan pihaan. Sitten ajelimme Mulholland Highwayta ja Drivea pitkin takaisin kotoiseen Orange Countyyn. Ja onneksi olimme ennen Malibua pysähtyneet ihailemaan Santa Monican rantamaisemia ja jumppailemaan Muscle Beachille. Tämä pysähdys oli oikein onnistunut. 

Tässäpä se ihana Malibu siintelee. Suosittelen lämpimästi Malibun retkelle muuta ajankohtaa kuin helteistä sunnuntai-iltapäivää. 

Tässä näkymiä Mulholland Driven varrelta. Tämä oli kyllä hauska tie ajella ja katsella Los Angelesin maisemia. Alakuvassa näkymä Universal Studioille päin.

Pääsin myös kivassa porukassa kokemaan täällä myös konsertin, olin oikeastaan jo lakkanut toivomasta osallistuvani mihinkään isoon tapahtumaan. Jason Mraz soitteli letkeää musiikkiaan tapahtumassa, joka olisi voinut olla vaikkapa Autot-elokuvasta. Konsertti järjestettiin Drive-in tapahtumana, jossa suosionosoitukset töötättiin ja tarjoiltavat ruoat ja juomat sai parkkiruutuihin toimitettuna. Pick-upien omistajilla oli parhaimmat oltavat lavoillaan, mutta kyllä kelpasi myös retkituoleilla parkkiruudussa oleskella ja nauttia oikeasta konsertista. Omia syötäviä ei saanut tosin alueelle tuoda murustakaan, joten seurueemme joutui pitämään hätäisen piknikin viereisen toimistorakennuksen nurmella. Mitä emme jaksaneet syödä ja juoda, piilotimme parkkipaikan puskaan konsertin ajaksi ja sieltä kaivelimme aarteemme sitten konsertin jälkeen onneksi koskemattomana takaisin. 

Innolla odottelen, mitä seikkailuja saammekaan kokea lähes saman porukan suunnistaessa muutaman viikon päästä naisten telttaretkelle. 

Viime viikolla kävimme kurkistamassa naapurikaupungin puolella skeittipuistoa. Paikalla oli taitavia, vauhdikkaita ja isompia poikia, minuakin jännitti. Rohkeasti pojat kuitenkin löysivät oman paikkansa skeittiopettajan läheltä ja vuorottelivat heidän kanssa rampilla. Minä katselin ujosti kauempaa ja toivoin parasta. Hyvin meni. 

Kaiken uuden edessä olen yrittänyt hiljalleen muodostaa jonkinlaista kokonaiskuvaa tällä vietetystä ajasta, Kaliforniasta, jonka me olemme kokeet. Se on ollut toki aurinkoinen, lämmin, vihreä ja täynnä pieniä ja suuria elämyksiä erityisesti luonnossa. Olemme kaikki kotiutuneet tavallamme myös tänne. Vanhempana olen saanut nähdä lasteni hurjan hienon sopeutumisen ja kielitaidon välillä melkein räjähtävän nopean omaksumisen. Kaiken upean keskellä olen myös joutunut kyseenalaistamaan ja miettimään monia asioita itsessäni ja ympäröivässä maailmassa. (Ei, en ole löytänyt mitään valaistusta maailman ongelmiin tai edes niihin vähän pienempiin omiin pulmiin.) Olen saanut onnekseni keskustella mahtavien uusien ystävien kanssa ja pohdiskella elämää. Pieni lukupiirimmekin kokoontui viime viikolla viimeisen kerran ja tämä harrastuksemme oli yksi todella tärkeä osa viimeisen vuoden kannattelevana voimana. Mitä haluaisin täältä matkalaukussa viedä takaisin, on rennompi elämänasenne, kyky iloita toisten ja omasta puolesta pienissä ja suurissa asioissa, toisiin kohdistuvaa ystävällisyyttä ja kannustusta sekä rohkeuden tehdä ja kokeilla erilaisia asioita. Ja en sano, että veisin mukanani myös Kalifornian auringon. Sama aurinkohan se siellä Suomessakin paistelee. Ainakin silloin tällöin.  

Ei täälläkään aina paista. Nyt täällä on menossa pilvisempi kausi, May Gray ja June Gloom. Tällä nurmella olen käynyt silloin tällöin aamujoogassa Laguna Beachissa. Yksi hauska ilmiö täällä ovat tuollaiset kauniisti lavastetut piknikit/yksityistapahtumat. Tähänkin joku firma laitteli valmiiksi kattausta. Tällaisia saatetaan laitella esimerkiksi kosintaa varten. Kaiken pitää aina näyttää niin hyvältä, ainakin kuvissa.
 

Ja vaikka puhuukin nyt jo lähdöstä, on meillä siis edessä vielä monta, toivottavasti oikein hyvää ja hauskaa, viikkoa ja suunnitteilla on vielä myös yksi road trip, se kaikista pisin. Uusia tunnelmia täältä luvassa siis vielä ainakin parin kuukauden ajan.