Elämä sellaisena kuin siihen olimme ehtineet tottua, on muuttunut viime viikkojen aikana päivä päivältä enemmän ja todella paljon. Näin on kaikkialla. Koronasta ja karanteeneista puhutaan ja kirjoitetaan yllin kyllin ja varmasti asia on niin mielen päällä sekä kirjoittajilla että lukujoilla, että näitä tekstejä pitääkin olla. Tähän pandemiaan liittyy niin paljon kaikenlaista, että pelko sairastumisesta tai kuolemasta, terveydenhuollon resurssien riittävyydestä, peruuntuneet matkat ja vessapaperimylläkkä taitavat olla vain osa murheistamme vielä pitkän aikaa. Näitä isoja asioita miettiessä alkaa helposti henkeä ahdistamaan jo ilmankin virustartuntaa. Niinpä tässä kirjoituksessa olen yrittänyt keskittyä miettimään kuinka arki on järjestynyt ja saadaan järjestymään juuri tällä tai ensi viikolla. 

Meidän arkemme alkoi muuttumaan enemmän noin kaksi viikkoa sitten. Tiedot maailmalta saivat oman valmiustason nousemaan aiempaa enemmän ja aloin miettiä kauppareissuilla, että kotona olisi ruokaa parin viikon tarpeiksi. Päivien kuluessa tätä varmuusvarastoa piti toki täydentää reilusti lisää. Olen tyytyväinen, että tätä tuli tehtyä. Viime viikon lopussa ja viikonloppuna olisikin ollut hankala käydä kaupoissa. Tyhjiä hyllyjä näin tosin vain valokuvista. Tänään kaupassa käydessäni tavaraa oli jo tarjolla. Palaan kauppareissuun vielä tekstin loppupuolella. Viime viikonloppuna meille tuli vielä ruokatoimituksena lisää maitoa ja tuoretavaraa, kuten hedelmiä. Viikon alussa uusia toimituksia ei enää saanut tilattua. 

Viimeiseksi jääneellä leikkipuistoretkellä pääsimme haistelemaan appelsiinin kukkia.

Viime viikolla liikuimme enää vain leikkipuistossa ja koululla. Viikonloppuna päätin, että leikkipuiston telineet eivät enää ole hyvä idea. Tämä on rajannut ulkoilumahdollisuuksia paljon. Pienimmän ei mitenkään voi olettaa ymmärtävän, ettei telineisiin voi mennä kuten ennen, joten muukaan leikkiminen puistossa ei nyt onnistu. 

Eräänä aamuna puistossa oli myös runsaasti koiraeläimen jälkiä ja paljon kaivettuja kuoppia. Vieressä erottuivat kanin jäljet. Kovasti tuli mieleen, että kojootti olisi puistossa kania jahdannut. Koira luultavasti komennettaisiin leikkipuistosta pois aiemmin kuin viiden kuopan jälkeen. Mutta nyt ei tee mieli päästää isompiakaan poikia kahdestaan puistoon pallottelemaan, ainakaan aamuisin tai illan lähestyessä. Ulkoiluna toimii meillä tällä hetkellä pallopelit omalla porukalla, hippaleikit, kävely- ja pyöräilylenkit ja hiekkaleikit läheisellä lentopallokentällä. Kunhan sateet taukoavat, voisimme käydä pienillä patikointiretkillä. Uima-altaat ovat kiinni, joten sekin riemu on nyt hetken pois pelistä. 

Omituista on ollut huomata, kuinka yleensä hiljaiset kävelytiet ovat nyt muutamien päivien ajan olleet aivan täynnä kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Kahden metrin etäisyyden säilyttäminen menee ajoittain hankalaksi, paitsi jos yskähtelee hieman.

Koulut laitettiin kiinni maanantaista alkaen. Torstai-iltana ja perjantaina aamulla mietin pitkään, pitäisikö lasten jäädä jo perjantaiksi kotiin. Ajattelin kuitenkin luottaa viralliseen suosituksen, joten perjantai oli vielä koulupäivä. Nyt ajatellen tämä oli ehkä ihan hyvä ratkaisu. Lapset saivat sanoa kunnolla näkemiin ja kuulivat koulujen sulkemisesta opettajilta ja saivat jatko-ohjeita. Koulujen sulkeutuminen oli lasten mielestä kiva juttu. Muutenkin tuntuu, ettei tilanteen vakavuus ihan vielä tavoita alakouluikäisiä. Ehkä hyvä näin. Pari päivää mentiin hyvin kevyellä kotiopetuksella (koodauspelejä ja matikkaa) ja totuttelimme karanteenielämään. Tänään keskiviikkona alkoi koulun järjestämä etäopetus. Opettajilta tulee sähköpostiin jokaiselle päivälle suoritettavat tehtävät ja päivän lopuksi palautettava sähköinen lomake. Ensimmäinen päivä meni näitä erilaisia lomakkeita ja opetusohjelmia hahmottaessa, mutta yllättävän reippaasti tehtävät tulivat tehdyksi. Ekaluokkalaiselle haimme tehtävämonisteita koulun toimiston eteen pystytetystä noutopisteestä. Oli haikeaa käydä hiljaisen koulun pihassa. 

Etäopiskeluun tarkoitettu materiaali oli tarjolla ulkona koulun toimiston luona. Sisällä asioinnit on kielletty muun muassa koulujen ja vuokratalojen toimistoissa.

Kotona elämä sujuu hyvin paljon samojen asioiden parissa kuin ennenkin. Miehelle sanoin, että oikeastaan olen elänyt tätä karanteenielämää melko lailla ennenkin. Tietenkään tämä ei ole ihan totta, mutta oikeasti kodin seinien sisällä arkeni ei ole juuri muuttunut. En ehdi edelleenkään  lukea kaikkia niitä romaaneita, jotka olen halunnut aina lukea, ahmia suoratoistopalveluita (aiempaa enempää), opetella monia uusia taitoja (opettelin kuitenkin macrame-solmujen tekemisen), vierailla virtuaalimuseoissa ja kirjoittaa romaania. Laitan ruoat, siivoan jäljet, pesen pyykit, leikin ja pelaan, toimin apuopena, yritän pitää kotitoimistona toimivan lasten makuuhuoneen mahdollisimman epäkiinnostavana paikkana, jotta puolison ei tarvitsisi tehdä etätöitä avokonttorissa. Yritän olla hermostumatta, ahdistumatta, pelkäämättä. Yritän olla ja olen kiitollinen, toiveikas ja tilanteesta huolimatta onnellinen. 

Uusien taitojen opettelua. En jäänyt kovin vahvoille työtiloja jaettaessa. 

Vaikka moni asia mietityttää ja pelottaa asuessamme tällaisessa tilanteessa poissa tutusta systeemistä ja kaukana läheisistä ihmisistä, on meillä kuitenkin nyt ihan hyvä tilanne arjen järjestämisen kannalta. Toinen aikuisista pystyy tekemään huomattavasti paremmin etätöitä, kun toinen hoitaa kodin, etäkoulussa avustamisen ja pienimmän viihdytyksen. Suomessa olisin itse töissä ja tilanne olisi hyvin erilainen. Lapset saattaisivat jatkaa koulussa ja pienin päiväkodissa aikuisten työskentelyn turvaamiseksi. Kollegat, ystävät ja tutut ovat olleet paljon mielessä ja on ollut aiempaakin tärkeämpää katsella kuulumisia sosiaalisesta mediasta ja soitella läheisimpien ihmisten kanssa. Suomen uutiset olemme myös katsoneet lähes päivitttäin. Jollakin tapaa niiden katsominen tekee kaiken paljon todellisemmaksi myös täällä.  

Lukujärjestyksen tein arkipäiville jo viime viikonloppuna ja viikon puolessa välissä täytin sitä vielä yksityiskohtaisemmin. Toistaiseksi tämä päiväohjelma on toiminut mainiosti ja vaikuttaa olevan myös lapsille tärkeä. Myös sopu on säilynyt melko hyvin koko ensimmäisen viikon, toivottavasti tilanne jatkuu samanlaisena. Parhaimpia yhteisiä hetkiä ovat olleet illan leffahetket ja piilohippa talon ympärillä. 

Kauppaan lähtö.

Tänään kävin pitkästä aikaa kaupassa. En ehtinyt saada mistään kertakäyttöhanskoja siinä vaiheessa, kun niitä olisin halunnut hankkia. Otin kauppaan mukaan paremman puutteessa puutarhahanskat, mutta luovuin sitten kaupassa ajatuksesta, koska joka tapauksessa kassalla ostoksia käsittelisi ilman hanskoja sekä kassa että ostosten pakkaaja. Kärryjä oli  desinfioimassa yksi työntekijä ja kaikki kärryt oli desinfioitu valmiiksi ovella. Hanskoja käytin  avatessani kylmälaitteiden ovet. Ruokatarvikkeita ei saanut valikoida. Valitsin hedelmistä valmiiksi pussitetut. Maitotuotteita, lihatuotteita ja munia sai kukin ostaa vain enintään kaksi kappaletta. Munia ei saanut kyllä kukaan. Vessapaperihyllyllä unohdin käydä, voitteko kuvitella. Mutta eiköhän se ruoka edelleen kaikille riitä, kaupassa oli ilahduttavan normaalia kaikesta huolimatta. 


Seuraavat viikot, miten monta niitä nyt tuleekaan olemaan, yritän keskittyä siihen, että mieliala pysyy hyvänä. Tekemistä kyllä riittää, se ei huoleta. Meillä on vielä testaamatta etäjumpat, äänikirjat ja muut nyt laajasti tarjolla olevat sovellukset. Etäkoulu pitää isommat lapset ja minut työn touhussa arkipäivät. Hieman huolestuttaa, alkaako hyvin alkanut englannin kielen hurja kehitysvaihe tästä hieman lapsilla hiipua. Samoin pian kaksi vuotta täyttävä olisi varmasti hyötynyt tässä vaiheessa erilaisten ihmisten seurasta sekä kielen kehityksen, että sosiaalisten taitojen oppimisen osalta. Mutta kaikki nämä asiat ovat nyt toki toissijaisia. Olen yrittänyt välillä ajatella myös tästä seuraavia hyviä asioita. Yhteiskuntien ja ihmisten osaaminen tämänkaltaisten tilanteiden hoidosta kehittyy. Luonto vetää ison ja syvän hengenvedon kaikkialla. Toivottavasti myös opimme arvostamaan erilaisia aiempia itsestäänselvyyksiä paremmin. Ehkäpä myös huomaamme pärjäävämme ilman jotain, mikä aiemmin olisi saattanut tuntua aivan ehdottoman tärkeältä. Elämä jatkuu, ihan varmasti.