Näin nimitimme ainakin teinivuosina kevätjuhlaviikonloppua ja kesälomien alkua, koulujen loppu. Se on oikeastaan aika hyvä ja laaja ilmaisu. Viimeisen parin viikon aikana kotien oville ja pihoille on jälleen ilmaantunut graduation- kylttejä ja onnittelukoristeita. Valmistuvista otetaan valokuvia kaavuissa ja hatuissa mitä kuvauksellisimmissa paikoissa auringonlaskun aikaan ja meidänkin lähitielle on ilmestynyt puihin ruusukekoristeita alueemme high schoolin väreissä. Myös elementary schoolin ja middle schoolin päättäviä juhlitaan ja muistetaan. 

Meillä ei varsinaisesti ole päättäjäisjuhlia, mutta toisaalta isompien lasten Kalifornian koulutaival päättyy tänään. Ehkäpä haemmekin sen kunniaksi koulun jälkeen smoothiet lasten suosikkipaikasta, Jamba Juicesta. Olemme saaneet kokea sekä normaalia koulunkäyntiä, etäkoulua että korona-ajan kouluelämää. Aika suuria asioita on mahtunut kahden vuoden koulutielle alkaen täysin kielitaidottomana uuteen kouluun menosta ja jatkuen koulutyöskentelyllä, joka oli aivan uutta lasten lisäksi myös opettajille että vanhemmille. Ylpeänä ja kiitollisena olenkin käynyt läpi isoja kasoja koulumonisteita, jotka ovat täynnä hyvää ja taitavaa englantia, oikein menneitä laskutehtäviä ja hauskoja piirrustuksia. Viitosluokkalainen tietää meitä enemmän Yhdysvaltojen historiasta ja tokaluokkalaisen piirustus pääsi esille koko kaupungin koulujen yhteiseen virtuaaliseen taidenäyttelyyn. Parhaat muistot pääsevät matkalaukkuun, mutta suuri osa vuosien työstä päätyi toki kierrätyslootaan. Lapset itse vaikuttivat olevan tästä kyllä lähinnä iloisia. 

Olemme puuhailleet kovasti muuton kanssa ja jotkut asiat ovat jo mukavasti selkiytyneet Suomen päässä. Pienin on saanut päiväkotipaikan, löysimme katon pään päälle entiseltä asuinalueelta ja lennotkin ovat vielä voimassa. Niitä on siirretty vasta kerran. Tosin savolaisen asiakaspalvelijan tiedote ”Sittenpähän tuon näkköö, lentääkö” ei kovin vielä vakuuttanut, vaikka nauratti kyllä. 

Muuttopuuhat eivät ole meille mitenkään uusia tai harvinaisia, mutta jotenkin olen ollut tavallista stressaantuneempi. Päällä on jonkinlainen yleinen hermostuneisuus ja elimistön hälytystila. Hyvästien sanominen tuntuu ikävältä ja koska tämä lähtö on lopullisempi kuin Suomesta lähtö, mukana on enemmän surua, vaikka olenkin myös ihan hyvillä mielin palaamassa Suomeen. Olen aina pitänyt uudista aluista, mutta mitä enemmän olen laittanut erilaisia elämänvaiheita pakettiin, sitä hankalammalta se on alkanut tuntua. Enää päällimmäisin tunne ei olekaan riemu jostakin uudesta, vaan entisen jättämisen haikeus alkaa hiipiä vahvempana tunteisiin. 

Parhaiten mieli on palautunut kävelylenkeillä, jotka ovatkin tarjonneet viime viikkoina jälleen parastaan ja vihdoinkin myös sen kalkkarokäärmeen, jonka olen odottanut kohtaavani. 

Paluumuuton suunnittelun lisäksi olemme valmistelleet viimeistä road tripiä. Suuntaamme vihdoin Arizonan ja Utahin puolelle. Onkin hauska päästä katselemaan maisemia ja tunnelmia hiukan myös Kalifornian ulkopuolelle. Suunnitelmissa on vierailla muun muassa Phoenixissa, Grand Canyonilla, Bryce Canyonissa ja monessa muussakin luonnonpuistossa. Toivottavasti ehdin kirjoittelemaan vielä muutamia juttuja tänne blogille ennen lähtöä. Sitten hiljalleen, kotiin paluun jälkeen, alkaa olla aika sanoa hyvästit myös tälle blogille.