Viime kirjoituksessa mietiskelin ajoittaisia synkkiä tunnelmia syksyn alkuun liittyen. On meillä täällä kaikesta ollut kivaakin ja kaikenlaisia hienoja hetkiä ovat saaneet kaikki perheestä kokea. 

Isommat pojat ovat päässeet syksyn aikana enemmän ja enemmän mukaan naapuruston lasten leikkeihin. Leikkikentällä on ollut jotenkin tosi kiva tunnelma ja ystävällisiä aikuisia ja lapsia. Normaalin elämän kaipaus on vahvasti aistittavissa. Eräänä lauantai-iltana meidän ovella kävi pari tyttöä pyytämässä poikia ulos ja se tuntui kaikista aika mukavalta. Samana iltana selvisi myös vihdoin, miten lava monsteria/cherry bombia leikitään. Tähän asti ongelmana oli ollut, että toiset kuittasivat sääntöjen kertomisen lauseeella " It´s just like lava monster, but cherry bomb." Ja toisin päin. Leikki onkin tosi hauska. Kyseessä on kiipeilytelinehippa, jossa hippa kulkee maassa silmät auki, mutta kiipeilytelineessä silmät kiinni. Kiinni jää, jos hippa koskettaa tai jos kulkee maassa ja hippa ehtii huutamaan lava monster/cherry bomb. Vähän kyllä hirvittää tuo kiipeilytelineessä silmät kiinni osio. 

Vietimme myös ihan pienet 8-vuotissynttärit lähipuistossa. Tarjolla oli muutamia yksittäispakattuja herkkuja ja juomia, vieraita oli kahdesta perheestä sekä pari paikalle osunutta naapuria. Tavallinen onginta oli ihan uusi juttu japanilaisille ja venäläisille tutuillemme ja leikit sujuivat kivasti. Synttärit olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan tosi hauskat. 

Täällä koulu alkoi vihdoin viime viikolla melkein perinteisesti. Maskit, etäisyydet ja muut varotoimenpiteet ovat vahvasti läsnä koulunkäynnissä. Vanhemmat eivät saa saattaa lapsia koulun piha-alueelle eikä läksyjä tule kotiin, jotta minimoidaan edestakaisin kulkevan tavaran määrä. On kuitenkin ihan mahtavaa nähdä lapset taas oikeassa koulussa. Koululounaitakin olen jaksanut ihan huokailematta vielä aamuisin lämmitellä ja kauhoa termareihin. 


Oma huippuhetkeni on ehdottomasti ollut ajokokeen läpäiseminen. Koronan vuoksi ajokortin suorittaminen venyi näin pitkälle, koska keväälle sovitut ajat peruuntuivat ja siirtyivät. Kesäkuussa pääsin tekemään kirjallisen testin. Netistä löytyi onneksi hyvin harjoitustestejä tähän. Ajokoe jännitti minua aivan kamalasti. Välillä tuntui, etten tule selviämään tilanteesta ollenkaan. Ajelin kuitenkin edeltävät viikot tavanomaista enemmän ja sain onneksi hyvää kannustusta. Koetilanteessa käydään ensin läpi auto ja sen hallintalaitteet, sitten ajellaan.  Ajokokeen pitäjällä oli päällään suojahaalari ja visiiri ja auton etuistuimelle laitettiin muovisuoja. Ajokokeen aikana molempien etuikkunoiden piti olla auki, jotta ilma virtaisi mahdollisimman paljon. Tämä vähän yllätti, en yleensä koskaan pidä ikkunoita auki. Koetilanne oli ohitse todella nopeasti, jännitin koko ajan, mutta läpi meni ja eilen sain postissa virallisen Kalifornian ajokorttini. Kylläpä helpotti. Autolla ajamisen (uudelleen ) oppiminen on ollut yksi isoimpia saavutuksia täällä. En kyllä edelleenkään ajamisesta erityisesti pidä ja liikenne pelottaa minua aina, joinakin päivinä enemmän ja joinakin vähän vähemmän. 

Isompien lasten oikean koulun alku ja ajamisen harjoittelu ovat mahdollistaneet muutamana viikkona myös kahdenkeskiset rantaretket pienimmän kanssa. Meillä on ollut tosi hauskoja pieniä retkiä Crystal Coveen ja olen päässyt hyödyntämään rauhallisia arkiaamupäiviä. En uskalla edelleenkään lähteä vielä kolmen lapsen kanssa yksin rantaan. Kaikki pitävät vedestä ja aalloissa puljaamisesta niin paljon, että tuntuu, että kädet ja voimat eivät vain riitä turvalliseen olemiseen. Vaikka isommat osaavat toki uida, ei merestä voi ikinä olla ihan varma. Ehkä olen tässä ylivarovainen, useimmat kuitenkin antavat isompien lastensa touhuta vedessä niin, että katselevat kauempaa rannalta. Minä en vain tähän pysty, haluan olla varma, että saan tarvittaessa heti autettua tai uitua perään, jos jotain sattuisi. Pienin on muuten keksinyt jo aaltojen mukana matkaamisen kellukkeidensa kanssa. Yhdessä sitten odotellaan aina sopivan isoa aaltoa, jonka mukana liukua rantaa kohti. 

Olen ihaillut syyskuun aikana ihania ruskakuvia Suomesta. Kurpitsoista ja syksyn koristeista tulee tännekin mukavasti syksyn väriä, vaikka puiden lehdet saavat hiukan väriä vasta paljon myöhemmin syksyllä ja talvella. Enemmänkin kyllä täällä vain kaikki kuivahtaa, mutta muutamiin puihin onneksi tulee kauniit syksyn lehdet. 

Viime syksynä meiltä jäi kokematta täällä perinteinen pumpkin patch. Pari viikonloppua sitten osuimme sattumalta sellaisen kohdalle ja päätimme käydä kokeilemassa maissilabyrinttiä ja kurkistamassa touhua muutenkin. Olimme Carlsbadissa katsomassa Legolandin minimaailmaa (puisto on muuten suljettu) ja paikallinen Pumpkin Patch osui tuolla matkan varrelle. Meillä oli hauska iltapäivä. Labyrintti oli oikeasti haastava! Me aikuiset olisimme halunneet monta kertaa luntata karttaa, mutta se olisi ilmeisesti ollut huijausta. Lopulta selvisimme ulos ilmankin. Kauhun ystäville järjestetään erikseen labyrinttikokemuksia myös kaikenlaisten säikyttelyjen kera. En taitaisi sellaiseen kyllä uskaltaa. Pumpkin Patchilla olisi saanut toki myös ostaa kurpitsan suoraan pellosta, lisäksi oli omenatykit, joilla ammuttiin pellolle aseteltuihin maaleihin, valokuvia varten tehtyjä asetelmia, muutama ruokakoju ja iso oleskelualue corn hole ja jättishakki peleineen. Söimme snow conet heinäpaaleilla ja kuuntelimme halloween-teemaista musiikkia (Thriller, Ghost Busters, Ding Dong! The Witch is Dead). Pumpkin Patcheilla on myös usein isot pomppulinna-alueet. Niin oli tuollakin, mutta ne eivät tuntuneet kovin hyvältä idealta nykytilanne huomioon ottaen. 

Pomppulinnoista voikin hypätä maanjäristyksiin. Pari viikkoa sitten alkuyöstä tunsimme ensimmäistä kertaa maanjäristyksen. Pieniä järistyksiä täällä voi olla useampi päivässä, mutta nyt voimakkuudeltaan 4.6 järistys oli myös ihan tunnettavissa. Ensin talo natisi omituisesti ja heti sen jälkeen alkoi tuoli hytkyä. Juuri, kun tajusi mistä on kyse, järistys loppui. Tunne oli inhottava, mutta vielä inhottavampi oli olo, kun ei oikein tiennyt mitä tehdä. Toki tiedämme, että pitää mennä kantavan seinän luokse oviaukkoon, sängyn viereen tai vaikka pöydän alle, mutta eipä tuossa oikein järki juossut. Toki järistys oli ihan pieni ja lyhyt, mitään vahinkoja ei tullut, eikä vaaraa onneksi ollut. Jälkikäteen tuli myös ikävä tunne ja pelko isommasta maanjäristyksestä, joka toki voi tapahtua täällä milloin vain. Jotenkin sitä vain arjessa senkin vaaran autuaasti unohtaa. Parempi varmaan niin. 

Emme ole vieläkään käyneet kunnolla tutkimassa Los Angelesin maisemia ja paikkoja. Ohi on ajettu monesti ja muutama kulma vierailtu, mutta perinteiset paikat ja maisemat on näkemättä. Ehkä tänä syksynä alamme tehdä retkiä myös sinne suuntaan enemmän. Kävimme harjoittelemassa kaupunkimaisemien ihailua Long Beachin seudulla Signal Hillin Hilltop Parkissa. Sieltä olikin hienot näkymät, vaikka olikin paljon pilvisempää/savuisempaa kuin kotoa lähtiessä arvioimme. Mutta aikaisemmin ja aikaisemmin pimeneviä syksyn iltoja voi hyödyntää näinkin.