Maanantaina heräilimme normaalisti uuteen viikkoon. Yöllä oli alkanut tuulla kovasti ja aamuyöstä heräsin välillä tuulen ääniin. Syksyisin täällä puhaltavat ajoittain voimakkaat Santa Ana tuulet idästä päin. Joskus nämä tuulet ovat kuivia ja kuumia, tällä kertaa oli kuitenkin luvattu viileää, kuivaa ja kovaa tuulta. Joka tapauksessa tuuli tuo tullessaan aina myös entisestään suuremman maastopaloriskin. 

Olin tekemässä aamutoimia seitsemän aikaan, kun haistoin kylpyhuoneessa savua. Aivan kuin joku olisi lämmittänyt takkaa lähellä. Paitsi, että ei meidän taloissa kenelläkään ole takkaa. Huomasimme, että ulkona haisi kaikkialla voimakkaasti savulta. Etsiskelimme internetistä tietoa, mitä mahdaisi olla menossa. Nopeasti löytyikin tieto suoraan Irvinen itäpuolella palavasta maastosta. En halunnut lähteä viemään poikia yksin kouluun, koska en tiennyt yhtään, mitä teillä olisi vastassa. Niinpä lähdimme koko porukalla ajamaan. Autoon pakattiin ylimääräistä vettä. Taisimme napata myös passit mukaan varmuuden vuoksi. Ajoimme hieman eri reittiä, että näkisimme vähän itään päin. Idästä tulevalla suoralla tiellä pyöri liikenteen seassa lännen elokuvista tuttu pyörivä pensaspallo, jota autot työnsivät arastellen pois tieltään. Savua työntyi Idästä päin koko ajan ja kaikkialla oli aiemmista kauempana olleista maastopaloista tuttu oranssi hehku. Kotikadullamme oli kaatunut iso puu keskelle tietä ja kaikkialla pyöri neulasia, lehtiä, oksia ja vaalimainoksia. 

Maanantai aamun näkymä suoraan paloaluetta päin. Tästä on viisi mailia varsinaiselle paloalueelle.

Ajoimme koululle, jonka ympäristössä savua ei vielä onneksi ollut kovin paljon. Varoitin lapsia kulkemasta yhdenkään puun alta. Puhuimme, että koulussa on turvallista ja ilmanlaatu pysyy varmasti isossa rakennuksessa parempana kuin meillä kotona. Tulisimme heti poikia hakemaan, jos johonkin pitäisi lähteä. Muistutimme kuuntelemaan aikuisten ohjeita. Ajoimme kolmestaan kotiin. Ulkona ollessa tuntui siltä, että istuisi nuotiolla sillä puolella, johon savu käy. Kotona sammutimme ilmastoinnin ja seurasimme uutiskopterin lähetystä paloalueelta. Käytin nuorimman lapsen vielä aiemmin varatulla lääkärikäynnillä ja rokotuksissa. Lääkärissä kaikki toimivat melko normaalisti, itsestäni yllättävänkin normaalisti. Pian alkoi tulla evakuointi-ilmoituksia paloaluetta lähimpänä oleville asuinalueille. Viestittelimme tuttujen perheiden kanssa. Osa joutui lähtemään kotoa jo heti aamun aikana. Me asumme melko kaukana palosta, mutta savu alkoi tuntua meilläkin tosi tukalalta. Ilmanlaatumittarit ilmoittivat ilmanlaaduksi hazardous. Aloimme pakkaamaan laukkuja, mutta emme olleet varmoja vielä lähtisimmekö mihinkään. Tärkeät paperit, unilelut, arvokkaimmat esineet ja käyttövaatteet päätyivät laukkuihin. Lisäksi nappasin mukaan Vanttu-kirjan, jossa on mummoni ja ukkini kirjoittama tervehdys sekä äidin, siskon ja itseni neulomat tärkeät vaatteet. Nyt jälkeenpäin tuntuu vähän liioitellulta, että osittain pakkasin kuitenkin laukkuja sillä ajatuksella, mitä en haluaisi menettää. Kastelin kukat patiolla. Tuntui ihhottavalta ajatukselta jättää ne savun katkuun ilman vettä. 

Koti erilaisessa valossa. (Onneksi tämä ei ole sisustusblogi.)

Iltapäivän aikaan evakuointiraja hiipi hiljalleen lähemmäs meitä. Toisaalta alueellamme oli yksi evakuointikeskuksita, joten tuntui epätodennäköiseltä, että meidän alueellemme tulisi enää pakollista evakuointimääräystä. Twitteriä ja muita tiedotuslähteitä seuratessa palo tuntui leviävän hurjaa vauhtia ja siitä oli koko ajan hallinnassa pyöreät 0%. Hengitysilma alkoi sisälläkin olla niin tukalan oloinen, että päätimme lähteä iltapäivällä poikien koulun jälkeen kotoa pois. Lapset suhtautuivat kotoa lähtöön aika hyvin. Varmistivat, että heille tärkeät muutamat asiat ovat mukana ja kysyivät, tullaanko me enää koskaan takaisin. Onneksi pystyimme sanomaan itsekin asiasta varmoina, että tulemme. Lähtiessä paloalue oli kasvanut ja tuulet olivat puhaltaneet savua jo paljon laajemmille alueille, meidän kohdalla näkyi ajoittain jopa sinistä taivasta. Ajelimme sankan savun läpi etelää kohti. Olimme varanneet hotellin vajaan tunnin ajomatkan päästä Carlsbadista, jossa olimme käyneet päiväretkellä muutamaa viikkoa aiemmin. Puhtaammassa ilmassa huomasi, miten kaikkien vaatteet haisivat savulle ja kurkussa tuntui aiempi savun hengittäminen. Auton ilmastointi työnsi sisään tuhkakupin hajuista ilmaa. Illalla kävimme kantapaikassamme, Karl Straussin panimolla, syömässä ja emme olleet ainoa kotoa pakosalla oleva perhe. Ravintola  oli ihan täynnä. Illalla seurasimme vielä tilanteen etenemistä ja viestittelimme kotiin ja tutuille. Kaikkien vaatteet haisivat savulle ja kurkussa tuntui ikävältä aiempi savun hengittäminen. 

Etelään päin oli rauhallinen liikenne, ei ruuhkia. Ajelimme paksun savun läpi. 

Tässä päästiin pois savusta. 

Savut levisivät illan mittaan laajemmallekin alueelle rannikkoa pitkin. Tämä kuva on hotellilta auringonlaskun aikaan.  

Seuraavan iltapäivän aikana pahimmat tuulet olivat rauhoittuneet ja Silverado Fire paloaluetta alettiin saada hiljalleen hallintaan. Hieman Silverado Firen jälkeen oli syttynyt lähelle myös toinen palo, Blue Ridge Fire, joka on aiheuttanut myös laajat evakuoinnit ja itse asiassa tällä hetkellä on alueeltaan suurempi kuin Silverado Fire. Joitakin rakennuksia on tuhoutunut Blue Ridge palon alueella ja Siveradon sammutustöissä loukkaantui todella pahasti kaksi palomiestä. Palokunnan tekemää vaarallista ja epäitsekästä työtä arvostetaan täällä todella paljon ja ihmiset muistavat aina mainita kiitoksensa palosta viestiessään. Ensimmäistä kertaa huomasin myös Twitterin edut tiedon kokoajana ja nopeana viestimenä tämän kaltaisissa tilanteissa. Toki oma suodatin saa olla herkkänä. 

Irvinen koulujen opetus peruttiin sekä tiistain että keskiviikon osalta. Olimme hotellissa kaksi yötä, koska halusimme olla varmoja, että ilma olisi edes jossain määrin terveellistä hengittää. Asuntomme ikkunat ja ovet ovat kaukana tiiviistä. Tiistain ja keskiviikon aikana evakuointimääräykset kumottiin Irvinen alueelta ja osa aiemmin kotiinpalanneista tiedottivat ilman olevan ihan ok. Niinpä eilen ajelimme takaisin kotia kohti pysähtyen varmuuden vuoksi leikkimään hetkeksi ulkona, jos Irvinessa ei vielä ulkoilu onnistuisi. Kotona meitä odotti yllättävän hyvä ilma. Keittiöön oli lentänyt vähän tuhkaa ja illalla lakanoissa tuntui lievä savun haju. Limepuuhun oli puhjennut kukka. 

Tällainen kokemus oli meille kaikille ensimmäinen ja toivottavasti myös viimeinen. Olen onnellinen, että saimme tehdä päätökset rauhassa ja hallitusti. Missään vaiheessa meillä ei onneksi ollut oikeaa hätää tai todellista pelkoa kodin menettämisestä. Inhottavin hetki oli ehkä aamulla, kun ei vielä tiennyt ollenkaan, mistä on kyse ja millä vauhdilla tilanne tulisi etenemään. Tiedotus toimi mielestäni loistavasti ja luotettavasti, näiden pohjalta oli helppo miettiä omat ratkaisunsa. Helposti löytyi myös ohjeita kotoa lähtemiseen, mitä pitää huomioida ja ottaa mukaan ja myöhemmin ohjeet, mitä huomioida kotiin palatessa. Toinen tarina lähempää paloja löytyy täkäläisen ystäväni blogista, Appelsiiniaurinko. Kannattaa myös käydä lukemassa tuolta hieman erilainen tarina paloista. Me emme onneksi edes nähneet liekkejä muuten kuin kuvista ja videoista.  

Uima-altaa pohjalle kasaantunutta tuhkaa ja roskaa. 

Syksyinen fire season on täällä asuville tuttu asia. Osa kuoron kautta tuntemistani paikallisista tuntuivat suhtautuvan tilanteeseen melko tyynesti, vaikka toki myötätuntoisesti ja välittävästi. Luonto on uudistunut palamalla iät ja ajat. Ilmastonmuutoksen myötä maastopalot eivät kuitenkaan ole enää kunnolla hallittavissa, niitä on paljon, palovaarallinen kausi on pidempi ja palot leviävät laajemmille alueille. Täällä asuessa alkaa tuntua enemmän ja enemmän siltä, että teininä ahmimani katastrofielokuvat eivät sittenkään olleet niin utopistisia ja mahdottomia.