Tämä postaus on omaa pohdintaani, jonka kirjoitin varsin vaillinaisilla aiheeseen liittyvillä tiedoilla ja taidoilla. Pyydän siis anteeksi mahdollisesti huonoja tai epäkorrekteja ilmauksia. Olen ymmärtänyt, että muun muassa rotu-sanaa ei olisi hyvä käyttää, toisaalta sitä käytetään täällä hyvinkin yleisesti ja virallisesti. 


Kuluneella viikolla koronauutiskuplan puhkaisivat kaksi isoa tapahtumaa. George Floydin kuolema ja pitkästä aikaa tehty miehitetty avaruuslento, jolla samalla avattiin myös matka kaupalliseen avaruusmatkailuun.  Jälkimmäistä seurasin mielenkiinnolla ja innolla, ensimmäistä surullisena ja ymmälläni. Floydin kuolemasta liikkeelle lähteneet tapahtumat ovat mietityttäneet minua kovasti viikonlopun aikana. Lähimmät mellakat ovat olleet käynnissä muutaman kymmenen kilometrin päässä.  Irvinessa protestointi on ollut vähäisempää ja rauhanomaista, mutta tänään kuulin, että myös Irvinen suurin ostoskeskus on suljettu barrikadein. Halusin nyt kirjoittaa aiheesta, joka on hämmentänyt minua hieman jo koko täällä olomme ajan.  Kirjoitan, vaikka se tuntuu vaikealta ja osittain juuri siksi. Huomasin myös tietäväni ja ymmärtäväni meneillään olevien tapahtumien taustoista ja niihin liittyvistä tunteista niin vähän, että jonkinlainen itsensä herättely oli tarpeen. 


En ymmärtänyt ennen tänne muuttoa, kuinka iso merkitys eri roduilla ja epätasa-arvolla tässä maassa oikeasti on. Ehkä hieman sinisilmäisesti jopa ajattelin, että täällä ollaan nykyisin erilaisuuden kanssa yleisesti ottaen enemmän sujut (toki olin tietoinen ikävistäkin tapahtumista, mutta en niiden laajuudesta). Ajattelin, että erilaisuus on täällä arkipäivää ja Yhdysvallat on täynnä muualta jossakin vaiheessa maahan muuttaneita ihmisiä, sukuja, rotuja. Historian jäljet taitavat kuitenkin olla vielä paljon syvemmät kuin ensin ajattelisi. Surullinen ja aika pelottava asia on pitkään ollut esimerkiksi poliisivoimien epäoikeudenmukainen ja syrjivä käytös muun muassa mustia kohtaan. Tämän viikon tapahtuma oli yksi monien samantapaisten joukossa. Muun muassa Instagram täyttyi nopeasti myötätuntoisista iskulauseista ja rasismin vastaisista teksteistä ja kuvista. Ihmisten reaktio epäoikeudenmukaisuuteen ja vääryyteen oli nopea ja leimahtava. Paljon on noussut esille myös ajatusmalli, että hiljaa oleminen on rasististen käytösmallien hyväksyntää ja hiljaisuudella valitsee puolensa. Myös käyttämällä ilmaisua  "All lives matter" voi loukata ja edistää epätasa-arvoista ajattelua. Ensin mietin, että eihän tuo lause nyt lainkaan pahalta kuulosta. Mutta kun miettii tarkemmin, sehän on vähän samankaltaista kuin alkaisi tuoda esille omia kurjuuksiaan ystävän kertoessa jostakin tuoreesta, ikävästä asiasta. 


Yksi kovasti pelkäämistäni asioista on pitkään ollut tilanne, jossa en voisi luottaa viranomaisiin tai valtaa pitäviin ihmisiin. Ainakin osa ihmisistä kokee tämän asian täällä ja se on väärin. Se, paraneeko tilanne kauppoja ryöstämällä, on sitten varmasti eri tarina, enkä puutu asiaan enemmän tässä. Tilanne on hyvin monimutkainen ja taitaa olla niin, että oikeutetusti asian puolesta protestoivat ihmiset eivät ole kaiken nyt tapahtuvan kurjan toiminnan takana. Harmittaa, että tärkeä asia uhkaa jäädä mellakoinnin jalkoihin.


On hämmentävää, kun ei täysin ymmärrä ympärillä tapahtuvia asioita, kaikkia käytössääntöjä ja kulttuurillisia vivahteita. Rasismi tuntuu olevan paljon monimutkaisempi asia eikä rasistisesti käyttäytyvä olekaan aina se näkyvästi asiaa ulkoisin merkein tunnustava marginaalisen ihmisryhmän edustaja. Katsomme tällä hetkellä viihdesarjaa Little Fires Everywhere, jossa näennäisesti ystävällisesti käyttäytyvä nainen sortuu myös rasismin puolelle tarkoittamattaan. Tämä sai minut miettimään, voiko omissa tavoissa olla myös jotain vastaavanlaista tarkoituksettomuutta vääryyttä, mitä ei edes itse ymmärrä tai huomaa. Selvästi tietoa tästäkin asiasta olisi hyvä hankkia enemmän, jotta voisi edes hiukan paremmin ymmärtää ympäröivää yhteiskuntaa ja maailmaa muuallakin. Maailmaa, joka ei ole mustavalkoinen, vaan todella värikäs. 

Tämän postauksen kuvissa esiintyvä katuliitutaide on asuinympäristömme läheisyydestä löytynyttä. 


Olo on voimaton. Käynnissä tuntuu olevan niin valtavia asioita, että helpointa olisi varmasti jatkaa tavallista arkea ja odottaa sekä toivoa paremman maailman kuoriutumista. Kävin läpi omia vaikutusmahdollisuuksiani, jotka ovat kieltämättä pienet. Sitten mietin omaa ammatillista kehittymistäni, joka on nyt täysin seisahduksissa ajatellen sitä perinteistä opiskelua. Viimeisimmän ulkomailla asumisen jälkeen ymmärsin saavuttamani kehityksen vasta töihin palattuani. Voisiko nyt käydä eri tavalla. Olen itsekin työelämässäni virassa toimiva, minulla on velvollisuuksia ja vastuita, mutta myös jonkin verran valtaa. Oikeudenmukaisuus, epätasa-arvon vähentäminen ja yritys ymmärtää toisen tilannetta ovat toki aikaisemminkin olleet minulle tärkeitä arvoja. Ehkä kuitenkin pystyn jatkossa tekemään vielä enemmän töitä asian hyväksi. Minulla on aina mahdollisuus opiskella ja oppia enemmän toisista, kysyä, jos en ymmärrä, kyseenalaistaa omia ajatuksiani ja toimintamallejani. 


Toinen pohtimani vaikutusmahdollisuus on tieto ja asenteet, joita välitämme lapsillemme. Lasten kanssa pitää puhua vaikeistakin asioista, mutta luennoiminen ei onnistu. Tärkeät puheenaiheet eivät tule esille juuri sillä sopivalla hetkellä, kun on itse valmis, vaan ihan yllättävästi. Ja silloin keskustelulla on oikeasti merkitystä. On hyvä varmasti jäsennellä itselleen omat ajatukset valmiiksi, että pystyy välittämään tietoa, tiedonhalua ja ymmärtämisen tärkeyttä myös eteenpäin. Toissa päivänä selitin vastausta kysymykseen, miksi ihminen ei näe silmillään kahta erilaista kuvaa, vaan vain yhden kuvan. Kysymys oli hieno ja olin onnellinen, että osasin selittää vastauksen aivokuoren näkökeskuksineen päivineen. Toivon ja yritän tehdä osani, että myös ympäröivään yhteiskuntaan jatkossa suuntautuvat katseet muodostavat yhtenäisen ja oikean kuvan. 


Lopussa vielä sosiaalisessa mediassa ystäväni jakama hieno ja selventävä teksti rasismin monimutkaisuudesta. 

“The problem is that white people see racism as conscious hate, when racism is bigger than that. Racism is a complex system of social and political levers and pulleys set up generations ago to continue working on the behalf of whites at other people’s expense, whether whites know/like it or not. Racism is an insidious cultural disease. It is so insidious that it doesn’t care if you are a white person who likes black people; it’s still going to find a way to infect how you deal with people who don’t look like you. Yes, racism looks like hate, but hate is just one manifestation. Privilege is another. Access is another. Ignorance is another. Apathy is another. And so on. So while I agree with people who say no one is born racist, it remains a powerful system that we’re immediately born into. It’s like being born into air: you take it in as soon as you breathe. It’s not a cold that you can get over. There is no anti-racist certification class. It’s a set of socioeconomic traps and cultural values that are fired up every time we interact with the world. It is a thing you have to keep scooping out of the boat of your life to keep from drowning in it. I know it’s hard work, but it’s the price you pay for owning everything.”

― scott woods