Kokosin tähän postaukseen kuvia viime viikkojen pieniltä seikkailuilta. Koulujen loputtua uutta arkirytmiä on pitänyt taas vähän hakea ja arjessa on ollut kaikenlaista mietittävää. Onneksi mukavia ja kivoja asioita myös. Saimme muun muassa aloiteltua lukupiirin lähialueella asuvien muiden suomalaisten naisten kanssa. Tosi kiva ja piristävä juttu, nyt kun kaikki muut omat harrastukset ovat olleet katkolla. Esimerkiksi kuoroharjoitusten uudelleen alkamista ei voi lähitulevaisuudessa edes toivoa. Laulaminen on yksi pahimpia pisaroiden lennättäjiä ja usean kymmenen henkilön kokoontuminen yhdessä tähän harrastukseen taitaa olla niitä viimeisimpiä avattavia toimintoja. Saattaa olla, että lauluharrastus jatkuu vasta, kun rokote on olemassa. Olemme kokoontuneet viikottain Zoomissa, mutta eihän se ole läheskään samanlaista.

Kaivattuja seikkailuja ja retkiä on onneksi alkanut ilmaantua taas meidänkin elämään. Jopa aiemmin kotona varsin hyvin viihtyvät koululaiset ovat osoittaneet varovaista innostusta retkeilystä. Olemme vierailleet vaelluspoluilla, erilaisissa puistoissa (ei tosin vieläkään leikkipuistoissa) ja rannoilla. Viime viikon lopulla teimme jopa äkkilähdön Las Vegasiin, mutta siitä kirjoittelen oman jutun vähän myöhemmin. Koronatilanne ei täällä ole ihan vielä helpottamaan päin, vaikka paikkoja hiljalleen availlaan. Tapauksia on joillakin alueilla, myös OC:Ssa, ollut ennätysmääriä. Tämän ajatteleminen tuo aina oman ikävän säväyksensä retkeilystä, liikkumisesta ja muiden ihmisten tapaamisesta nauttimiseen. Samalla, kun kokee innostuneisuutta ja onnellisuutta siitä, että elämä palailee taas hieman normaalimpaan suuntaan, kolkuttelee pieni pelko ja epävarmuus aina taustalla. Silti tuntuu kovasti siltä, että eteenpäin on pakko mennä. Kaikki meistä tarvitsevat jo kontakteja muihin ihmisiin, palautetta ja kokemuksia ympäröivästä maailmasta ja erilaisista ihmissuhteista. Pienillä retkillä olemme harjoitelleet uutta liikkumista. Milloin kannattaa lähteä minnekin, että välttäisi pahimmat ruuhkat, miten ulkona syödään, milloin maskit ovat käytössä ja milloin voi olla ilman. Maskien osalta koko Kaliforniassa on nyt tullut voimaan virallinen päätös, että julkisilla paikoilla maskeja tulee käyttää, virkistysulkoilussa saa olla ilman. 

Vierailimme vihdoin myös Teemu Selänteen street food-kioskilla Garden Grovessa. Ruoka oli tuhtia ja osa pöydistä kiinni, kuten nyt kaikissa paikoissa uusien sääntöjen myötä. Alemmassa kuvassa uudet säännöt. Monesti vastaavissa on muuallakin mainittu tuo be patient and kind. Oikein hyvä muistutus ihan milloin vain. 


Upeita vaelluspolkuja ja ulkoilupaikkoja löytyy onneksi ihan läheltä, lähimmät vartin ajomatkan päässä. Viime viikkoina olen käynyt uudelleen Whiting Ranchilla, koska halusin päästä kurkistamaan Red Rock Canyoniin. Olimme liikkeellä jo aamuseitsemän jälkeen, eikä se ollut ollenkaan liian aikaisin, kanjoni alkoi hiljalleen täyttyä ihmisistä jo tuolloin. Alueelle lähtiessä huomasimme myös, että alueella on ollut vuorileijonahavainto. Vähän jännitti, mutta toisaalta ihmisiä oli sen verran, että ajattelimme eläinten pysyvän mieluummin kauempana. Vähän kyllä jälkikäteen vielä karmaisi, kun seuraavalla viikolla alue suljettiin kokonaan havaintojen vuoksi. 


Kuljimme myös kapealla Goat´s traililla, joka kiemurteli kukkuloiden harjanteilla ja rinteillä.


Koko perheen kanssa vierailimme yhtenä aamuna Turtle Rock- traililla, jonka varrella pääsi kapuamaan kallioista rinnettä, ihmettelemään lähiseudun maisemaa aina merelle saakka ja näkemään lauman vuohia. Mies ja taapero näkivät helpomman reitin varrella myös käärmeen. Tämä toimi hyvänä muistutuksena siitä, että kyllä täällä sitä villimpääkin luontoa kohtaa ja eteensä on katsottava. Onneksi lapsi oli sylissä, eikä juoksemassa yksin polulla.   Turtle Rock-reitillä meillä taisi jäädä löytämättä vielä se varsinainen kilpikonnakivi. Jäipähän vielä valloitettavaa seuraavallekin kerralle. 

Muita kivoja löytöjä aivan lähialueilta ovat olleet Bommer Canyonin polut ja Heritage Hill-puisto, jossa saa ihastella muun muassa vanhoja rakennuksia, jotka muuten ovat täällä niin kovin harvassa. 

Iltakävely Bommer Canyonissa. Pusikot olivat aivan täynnä kaneja ja niiden poikasia. Selvästi luonto alkaa taas hiljalleen kuivua enemmän ja kevään vehreys vähenee.

Vanha koulu vuosisadan vaihteesta Heritage Hill-puistossa. Ihan kuin Pieni Talo Preerialla- sarjassa! 

Tämän kevään aikana olen pohdiskellut paljon myös muuttoamme tänne ja sen tuomia hyviä ja huonoja puolia perheemme elämään. Kun viikot kotioloissa alkoivat seurata toisiaan, hiipivät välillä ajatuksiin erityisesti ne ikävät puolet. Olemme raahanneet lapset tänne kauaksi tärkeistä kavereista ja mahdollisuuksista vahvistaa hyviä ystävyyssuhteita. Isovanhemmat ja muut tärkeät sukulaiset ovat kaukana ja nykyisen tilanteen myötä edes suunniteltu näkeminen vuoden tauon jälkeen ei onnistukaan. Oma ammatillinen jälkeenjääminen on ahdistanut myös välillä. Välillä mietin (luultavasti ihan turhaan), jääkö lapsilta oppimatta jotain tärkeitä, Suomen koulutaipaleella tai elämässä tarvittavia taitoja tai jäävätkö he ulkopuolisiksi kaveripiirien uusista jutuista. Tavallaan, kun uuden kokeminen ja oppiminen sekä ihmisten tapaaminen seisahtui täällä, katosi samalla osa niistä hyvistä puolista, joita muuttamiseen liittyi. Aloin hahmottaa tätä siinä vaiheessa, kun jo autoajelu kodin seinien ulkopuolella piristi kumman paljon ja ymmärsin aina uudestaan, miten hienolla seikkailulla me saamme nyt olla.