Tällä hetkellä, kun emme vielä tiedä kovinkaan tarkkaan, miten paljon tillenpäitä pitää laskea, on aika opetella elämään uutta arkea ja tottua siihen. Kovin montaa viikkoa ei kuitenkaan jaksa pelätä ja ahdistua joka kerta pelottavimmista ja ahdistavammista uutisista tai nauraa vessapaperivitseille. Olenkin näiden sijaan nauttinut nähdessäni sosiaalisesta mediasta ihmisten tarinoita, vinkkejä, kuulumisia ja ajatuksia. Äkkiä niitä onkin tarjolla aiempaa enemmän (saattaa johtua myös siitä, että liityin vihdoin Instagramiin), ne ovat tosi kiinnostavia ja levittävät hyvää mieltä. Oma ruutuaika on kyllä lisääntynyt vähintään yhtä paljon kuin lasten, mutta eiköhän se taas ajan mittaan tasaannu. 

Patiolla seuraamme istutusten kasvua yritämme olla kastelematta liikaa. Vaikeaa on. 


Uutisia on tietysti pakko seurata, jotta pysyy kartalla tapahtumista, mutta rajansa kaikella. Aivan kuten muutenkin kaikkialla nyt. Kun päivittäisen elämän rajat ovat pienet, on huomio alkanut kiinnittyä pieniin asioihin ympäristössä. Jokaista pensasta ja puuta tulee katseltua tarkemmin, naapuritalojen arkkitehtuuriset yksityiskohdat ovat kohta hallussa ja lasten kanssa huomasimme, miten hienolta näyttää mehiläisen keräämä ja mukanaan kantama siitepöly. Omat patioistutukset ovat nyt aiempaakin tärkeämmät, uuttakin laitoin kasvamaan.

Naapurusto lenkkeilee ja ulkoilee ahkerasti kävelyteillä, jotka aiemmin olivat useimmiten lähes tyhjät. Ruoka tuoksuu aiempaa useammin asuntojen ulkopuolella ja lapsiperheiden vanhempien kanssa tulee vaihdettua paljon puhuvia katseita ohittaessamme toisiamme kahden metrin turvallisen etäisyyden päässä. Helikoptereita pörrää ilmassa aiempaa enemmän, lentokoneita selvästi vähemmän. Moottoritien humina on vaimeampi, mutta kyllä se vieläkin kuuluu päivin ja öin. 

Olen nipistänyt pieniä hetkiä myös omille projekteille. Miten iloiseksi voikaan tulla jostakin valmiista asiasta, kun monet muut palikat ovat levällään, kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti.

Parin viikon aikana emme ole käyneet autolla lähikauppaa kauempana, lapset eivät missään. Eilen ajoimme pienen matkan autolla ja kävimme kävelemässä Jeffrey Open Space traililla, joka on lähinnä pyöräily- ja kävelytie tässä lähistöllä. Matkan varrella on kuitenkin kauniita istutuksia, puita ja löytyipä kuiva puronpohjakin, jossa lapset tykkäsivät juosta ja kiipeillä kivillä, tästä ei ole kuvaa, koska touhua piti vahtia. Oli ihanaa nähdä välillä hieman erilaiset maisemat, nyt jaksaa taas ulkoilla lähinaapurustossa. Myös kymmenen minuutin autossa istuminen ja vaihtuvat maisemat tuntuivat aivan uskomattoman ihanalta elämykseltä.

Luonto on ihanan vihreä nyt ja ilma tavallista raikkaampi sateiden jälkeen.


Mosaiikkiteoksia Jeffrey Open Space trailin varrella. Tällä kohdalla oli myös paljon kukkivia appelsiinipuita. Ihana tuoksu!

Koululaisilla on nyt Spring Break, joten etäkoulua ei tällä viikolla ole. Eihän tästä tullut se loma, mitä odotimme, serkkujen vierailu, aavikkoseikkailu, rantapäivät ja pulikoinnit jäivät nyt välistä. Toisella kertaa sitten ja yritetään tehdä lomamuistoja niistä aineksista mitä on tarjolla ja toivotaan, että vietämme jokainen lomamme ja tämän jälkeen koittavat arkipäivät terveinä. Etäkoulusta kuulee paljon kritiikkiä sekä Suomen puolelta että täältä. Toistaiseksi olen kuitenkin ollut aika vaikuttunut, kuinka nopeasti ja hienosti etäkoulu saatiin järjestettyä. Etäkoulu tuo myös hyvän rakenteen isompien lasten arkipäiviin. Onneksi on Zoomit, Classroomit ynnä muut sovellukset. Minulle ainakin tuli viime viikolla nurkan takana itku ilosta (ja hiukkasen myös surusta), kun näin ekaluokkalaisen juttelevan innoissaan kavereiden ja opettajan kanssa etäyhteyden kautta. Monista lapsista taitaa kouliutua tämän myötä aikamoisia etätyöskentelyn taitajia tulevaisuuden työelämään.