Tällä viikolla olemme viettäneet Spring Breakia, eli amerikkalaista vastinetta hiihto- ja pääsiäislomalle. Pääsiäisen aikaan täällä ei oikeastaan ole ylimääräisiä vapaapäiviä. Koska koulusta oli vapaata, päätimme tehdä hieman pidemmän reissun. Yosemite on kuulunut listaltamme niihin paikkoihin, joissa ehdottomasti halusimme käydä, joten suuntasimme pohjoista kohti. Edeltävät viikot olin haalinut kokoon lämmintä ja sateen kestävää vaatetta, koska maalis- ja huhtikuussa Yosemiten korkeudella voi tulla vielä kunnolla lunta, toisaalta voi olla mukavan lämmintä tai sataa vettä. Niinpä varusteita lähti mukaan monenlaisia ja lopulta sitten vähän liikaakin. Lumiketjut auton renkaisiin saimme onneksi lainaksi, niitä emme olleet myöskään aiemmin täällä tarvinneet (eikä kyllä vieläkään jouduttu renkaisiin asti laittamaan).

Jälkeenpäin vähän naurattaa, kuinka innokkaana nappailin kuvia liikennemerkeistä, joissa varoitetaan liukkaasta tiestä. 

Ajomatka kesti viisi tuntia ja maisemat vaihtuivat moottoriteiden harmaista ja likaisista vierustoista hiljalleen kauniiksi, kumpuilevaksi maaseuduksi. Ilokseni bongasin myös paljon villikukkia lehmien laitumilla ja teiden vierustoilla. Kalifornian unikkoa oli paljon jo kukalla. Olen tosi onnellinen, että ehdimme nähdä myös tämän ilmiön. Kuvat jäivät kyllä matkan jouduttamiseksi ottamatta. Majapaikan, Fish Campissa sijaitsevaan Tenaya Lodgen, lähestyessä teiden varsilla alkoi näkyä myös lunta. Ensin lunta oli pieniä määriä varjopaikoissa, sitten hiljalleen enemmän. Myöhemmin hotellilla kuulin eräältä perheeltä, että muutamaa päivää aiemmin oli ollut kunnon lumipyry. Tuntui kummalliselta, että niin lämpimällä ilmalla ja kirkkaassa auringonpaisteessa oli ympärillä vielä lunta, mutta mitäpä sitä Kalifornialaiselta kevättalvelta olisi muutakaan voinut odottaa. Illan vietimme hotellin ympäristössä lumileikeissä, söimme pizzat ulkona ja kävimme nukkumaan. Karhujen varalta auto tuli tyhjentää yöksi huolellisesti kaikista ruokatarvikkeista. 

Aamupalaksi söimme eväitä hotellihuoneessa ja lähdimme sitten ajelemaan Yosemiten laaksoa kohti. Matkalla yritimme tähyillä metsästä karhuja, mutta kenelläkään muulla ei ollut onnea, paitsi pienimmällä, joka näki pesukarhun, jääkarhun ja dinosauruksen. Palanutta metsää näkyi paikoittain paljon. Metsäpalojen laajuus ja tuhojen näkeminen tuntui hurjalta, vaikka osa paloista kuuluukin näiden metsien normaaliin elinkaareen ja joitakin paloja sytytetään hallitusti metsän hoitoon liittyen. Ilmastonmuutoksen seurauksena kuitenkin paloja on tälläkin alueella ollut enemmän ja ne ovat suurempia ja hallitsemattomampia kuin aikaisemmin. 

Tunnel view. Alemmassa kuvassa näkyvälle Bridalveil Falls reitille ei päässyt kävelemään, koska reittiä korjaillaan. Mutta onneksi putous näkyi mukavasti ohi ajellessakin.

Yosemite Valleyn näkymä aukeaa upeasti 41 tietä ajellessa ja laaksoon johtavat tunnelin jälkeen pääsee näkymää ihailemaan suositulta Tunnel View näköalapaikalta. Jotakin maagista vesiputousten ja jylhien kallioiden sekä metsien täyttämässä näkymässä on. Suu auki ajelimme edelleen alemmas laaksoon. Ensimmäiselle pysähdykselle jäimme Swinging Bridge- sillan läheisyyteen. Kävelimme niityllä, joka ei vielä vihertänyt sekä Merced joen rannalla. Perhoset ja hämähäkit olivat jo heräilleet. Lisäksi bongasimme hienon sinisen linnun, Steller´s Jay, joka ei ilmeisesti olekaan oikeasti sininen. 

Yosemitessa oli hauska löytää kallioseinämistä erilaisia hahmoja ja kuvia. Näettekö ylläolevassa kuvassa linnun?

Seuraava pysähdyksemme oli Yosemite Villagen alueella, jossa haimme ruokakaupasta hieman syötävää. Piknik pöydässä oli teksti, jossa kiellettiin ehdottomasti antamasta eläimille ihmisten ruokaa, koska meidän ravintomme aiheuttavat eläimille lihomista, karvan lähtöä ja riippuvuutta ihmisten ruoasta. Siinä sipsejä mutustaessamme mietimme, ketä sitten oikeastaan meidän eväillä kannattaa ruokkia. Käväisimme myös Visitor Centerillä hankkimassa Junior Ranger tehtävävihkot. Ajattelin, että lapsille voisi jäädä näin kiva muisto puistosta. Palataan aiheeseen vielä myöhemmin. Tätä juttua saattaa lukea joku tuleva Yosemiten kävijä, joten jaan vinkin, että Visitor Centerin luota löytyvät myös oikeat vesivessat. 

Lähdimme kävelemään Yosemite Fallsia kohti. Halusimme käydä kävelemässä Lower Yosemite Falls lenkin. Niin halusi moni muukin. Yosemite on valtavan suosittu kohde Kaliforniassa ja tämä näkyy puistossa runsaina väkijoukkoina, parkkipaikkojen hankalana saatavuudesta ja hankalina jonoina harvoihin ruokapaikkoihin ja kauppaan. Reiteillä toki pääsi kävelemään omassa rauhassa, mutta usein suositut näköalapaikat ovat aika täynnä. Putousten alla isommat lapset onneksi löysivät pienen reitin syvemmälle metsään ja putouksen juurelle ja saimme nauttia vaikuttavasta kokemuksesta hetken myös ihan omalla porukalla. Lisäksi polku oli vähän haastavampi ja maasto kivinen, joten päällystettyjä reittejä väheksyvä esikoinen sai myös mieluista kuljettava. Saimme perillä myös mukavasti viilentävän suihkutuksen. Merkityillä reiteillä ja valmiilla poluilla on toki tärkeää pysytellä ja tämän ymmärtää hyvin ihmisten ja autojen virtaa puistossa seuraillessa. Huomasimme myös, että Yosemitessa tuli vastaan ihmisten heittämiä roskia. Aiemmilla vierailuilla luonnonpuistoihin emme olleet nähneet yhtään roskia luonnossa. 

Yosemite Falls, Pohjois-Amerikan korkein vesiputous. Ylemmässä kuvassa olemme lähellä, alemmassa kauempana. Lähellä ollessa koko putous ei edes näy, vaan tässä näkyvät vain kaksi alinta kohtaa. 

Päivästä tuli lopulta aika kuuma ja aamulla tarpeen olleet villapipot ja -paidat saivat päivän mittaan kyytiä. Lämpötilaerot olivat aika suuretkin, aamulla lähdettiin matkaan muutaman plusasteen puolella ja iltapäivällä laaksossa oli melkeinpä helle. 

Hotellille ajettuamme kävimme syömässä hyvin päivän ensimmäisen kunnon aterian ja sitten olimme aivan valmiita nukkumaan. Yllätyin aivan valtavasti, kun iltatoimien lomassa lapset intoutuivat oikeasti tekemään Junior Ranger- vihkojen tehtäviä. Yleensä tällaiset jutut ovat sellaisia, että niistä innostun lähinnä minä. Opimme tehtävistä monta asiaa lisää ja tuntui hauskalta itsekin syventyä enemmän puiston ilmiöihin, luontoon, historiaan ja maisemiin. 

Nukkumaan mennessä tuntui mukavalta ajatukselta, että olimme suunnitelleet puistoon kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä paljon aikaa kului alueen hahmottamiseen. Kävelymatkat muodostuivat myös todellisuudessa paljon luultua pidemmiksi. Ensimmäisenä päivänä emme käyttäneet pienimmälle edes rattaita, tämä varsin reipas menijä käveli kuitenkin monta mailia muiden mukana.

Half Dome ja niittyalue laaksossa. Kevään edetessä niity on varmasti ihana. 

Vernal Fallsin alajuoksulla

Seuraavana aamuna pakkasimme tavarat ja ajelimme suoraan peremmälle laaksoon, jotta saisimme parkkipaikan haluamastamme trailheadista. Lähin parkkipaikka olikin jo täynnä, mutta toisessa parkissa oli vielä hyvin tilaa. Lähdimme kapuamaan kohti Vernal Fallsia. Polku oli jyrkkä. Tällä kertaa meillä oli onneksi mukana rattaat, pienin ei olisi jaksanut kävellä enää juuri ollenkaan. Näimme upeat maisemat, mutta lapset eivät jaksaneet kävellä aivan reitin loppuun saakka. Tarkoituksena oli mennä vielä toiselle kävelylle, joten päätimme luovuttaa kapuaminen kanssa ja säästää voimia toiselle reitille. Tämä oli ihan hyvä päätös, sillä matka Mirror Lakelle tuntui tosi pitkältä. Valitsimme metsäreitin, koska se oli niin paljon kiinnostavampi. Sielläpä sitten kannoimme taaperoa ja rattaita vaikeimpien kohtien yli. Mutta oli kuitenkin kiinnnostavaa. Mirror Lake on kaunis ja rauhallinen. Ympäröivät kalliot kuvastuvat kauniisti järven pinnasta, kuten nimikin jo vihjaa. Ehdottomasti kävelemisen arvoinen reitti ja ympärikin olisi ollut kiva vielä mennä hieman toisenlaisessa tilanteessa. Päätimme, että paluumatkan tekisimme päällystettyä tietä myöten. Järvellä kuitenkin huomasimme, että päällystetty tie kulki järven ja joen toisella puolella, eikä järveä päässytkään kiertämään lyhyttä reittiä. Harkitsimme jo hetken joen ylitystä kiviä pitkin, mutta tämä ei ehkä olisi ollut niin hyvä idea lapsi ja rattaat sylissä. Paluumatka sujui sisulla ja pääsimme tielle sitten vähän myöhemmin. Autolle ja eväillä asti päästiin. Riisikakut ja kaakaot maistuivat aika herkulliselta viiden mailin kävelyn jälkeen ja tässä vaiheessa alkoi ollakin jo myöhäinen iltapäivä. Käväisimme vielä Visitor Centerillä suorittamassa Junior Ranger tehtävän, näyttämässä suoritukset vihkoista ja sitten valmiit nuoret metsänvartija vannoivat juhlallisen valan, jossa lupasivat suojella puistoa ja koko planeettaa. Muistoksi jäivät hienot merkit ja rintaneulat. 

Tästä ei menty yli.

Mirror Lake


El Capitan ja hienot kasvot

Sitten olikin aika ajella puistosta pois päin. Sanoimme hyvästit putouksille ja El Capitanin upealle kalliolle. Olimme onnekkaita, koska tämän päiväinen poistumisreittimme ei ollut ruuhkautunut, vaan pääsimme ajamaan puistosta pois ilman pitkää jonotusta. Nousimme vielä hurjan korkealle, jälleen lumisiin maisemiin ja siten hiljalleen laskeuduimme kohti Grovelandia ja viimeistä majapaikkaa. Olin nähnyt majoituksiin varaillessa mahdollisuuden yöpyä glamping teltaksi muokatuissa vanhanaikaisissa vankkureissa ja toki tätä oli päästävä testaamaan. Tämä glamour camping, eli glamping oli meille kyllä tässä vaiheessa ihan tarpeeksi haastavaa. Vankkureissa oli onneksi sähköt, jääkaappi, lämmitys ja kunnon sängyt. Käväisimme läheisessä Grovelandissa saluunassa syömässä ja ruokia odotellessa mies haki kaupasta vähän aamupalaa ja nuotiotarvikkeet. Saimme kuin saimmekin onneksi iltanuotion kyhättyä leirimme viereen. Tässä epäonnistuminen olisikin ollut aika paha juttu, lapset tsemppasivat niin hienosti vaellusreiteillä osittain luvattujen nuotioherkkujen voimalla. Paistoimme iltapalaksi vaahtokarkkeja ja vohveleita, kaiken touhun keskellä ramppasin pienimmän kanssa monta kertaa kaukana sijaitsevilla vessoilla ja tuntui vähän siltä, että asettumaan ei ehtinyt ollenkaan. Jossakin vaiheessa lakkaamattomalle puupöydälle suihkusi oranssi limpparipullo ja nukkumaan mennessä pienin iski päänsä omituisen muotoiseen sängyn päätyyn. 

Kalifornian vanhin saluuna, Iron Door, Grovelandin kylässä. Oven avaukseen sai opastuksen myös Suomeksi. Alueelta löytyi aikoinaan myös kultaa. 

Isompien lasten innostunut arvio kuului kuitenkin, että ilta oli ehkä paras koko Kalifornian aikana ja vessareissuilla kuulimme  sentään mahtavaa sammakkojen kurnutusta ja näimme taivaalla loistavat kirkkaat tähdet. 

Aamulla syttyi vielä toinen leirinuotio, jonka äärellä söimme aamupalan. Pöytäänkään ei onneksi jäänyt pysyviä jälkiä vierailustamme. Savun hajuisina lähdimme sitten pitkälle kotimatkalle. Ajoimme vihreiden kukkuloiden, villikukkien ja kauniiden maalaismaisemien halki kohti suurempia teitä ja Los Angelesin ruuhkia. Oli hauskaa nähdä kuinka Yosemiten halki virtaava Merced joki vie vettä alas suurelle alueelle. Lehmillä oli laajat, vihreät laitumet. Karjaa ja laidunta oli välillä oikeasti silmänkantamattomiin. Aika monenlaista maisemaa siis mahtui ajopäivään ja koko pieneen lomaan. Kotimatkalla tuli vastaan kaikenlaista. Liikennemerkit varoittivat tällä tiellä, että edessä on rough road. Tienpätkä oli kuitenkin yksi kauneimmista paikoista reissun varrella. Olimme kyllä kiitollisia auton maasturimallista näissä pienissä vesistön ylityksissä. 

Reissu oli siis aika raskas, mutta samalla uskomattoman hieno. Näimme ja koimme paljon lyhyessä ajassa ja olen iloinen, että näimme taas hieman erilaisen puolen upeasta Kaliforniasta.